OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Epävarmat ajat ahdistavat mutta jokaiseen päivään mahtuu myös hyvää: Näin opit harjoittamaan kiitollisuutta

Joka päivä maailmalta tuntuu kantautuvan lisää huonoja uutisia. Kun pandemiaa, sotaa ja inflaatiota tulee joka tuutista, stressi ja ahdistus saattavat tuntua ylivoimaiselta. Eivätkä arkiset ongelmat tietenkään ole kadonneet mihinkään. Jokainen kamppailee elämässään talous-, terveys- tai ihmissuhdeongelmien kanssa. Niillä kaikilla on valtava vaikutus hyvinvointiimme. Mutta kuinka voimme säilyttää henkisen tasapainon silloinkin, kun maailma tuntuu murenevan ympärillä? Kuinka voimme löytää merkityksellisyyttä arjessa ja olla kiitollisia pienistäkin onnistumisista?

Kiitollisuus ei synny ympärillä tapahtuvista asioista, vaan se kumpuaa sisältä. Se on myös taito, jota voi opetella. Poosh listasi viisi tapaa, joiden avulla jokainen meistä voi harjoittaa kiitollisuutta ihan joka päivä.

Aloita pienestä

Unohdamme yleensä olla kiitollisia pienistä asioista. Jokaisesta päivästä löytyy ilon aiheita, kunhan pysähdymme kiinnittämään niihin huomiota. Opettele huomaamaan ulkona paistava aurinko, tai ruokakaupassa kohtaamasi pirtsakka tervehdys. Älä ota niitä itsestäänselvyytenä. Arkisten ilojen huomaaminen auttaa meitä tuntemaan kiitollisuutta silloinkin, kun ajat ovat vaikeat.

Huomaa muutos

Arjen pienten haasteiden kanssa painiessa suurempi kuva jää helposti näkemättä. Pysähdy välillä huomaamaan, millaista elämäsi on ja miten pitkän tien olet kulkenut päästäksesi nykypisteeseen. Olet todennäköisesti nähnyt paljon vaivaa saadaksesi nykyisen pestisi, kotisi tai perheesi. Mieti, mitä kaikkea olet tehnyt parantaaksesi elämäsi laatua ja kirjoita asiat ylös. Näin voit vaikean paikan tullen vilkaista listaa ja nähdä edistymisesi konkreettisesti paperilla.

Auta jotakuta toista

Toisten auttaminen lisää tutkitusti onnellisuutta. Paitsi että unohdamme hetkeksi omat murheemme, toisen hyvä mieli on myös palkitsevaa. Auttamisen ei tarvitse olla suuria tekoja, eikä omaa hyvinvointia tarvitse uhrata muita palvellessa. Pidä silmät auki; arjessa tulee eteen paljon tilaisuuksia, joissa voit ilman suurempaa vaivannäköä jeesata ystävää, kollegaa, tai ihan vain kadulla vastaantulevaa ventovierasta.

Opi erottamaan halut ja tarpeet

Haluamme aina jotain, mitä meillä ei ole. Pitäisi saada uusi auto, isompi koti, kovapalkkaisempi työ. On kuitenkin tärkeää erottaa, mitkä niistä ovat todellisia tarpeita ja mitkä mainosten tai sosiaalisen median synnyttämää halua. Toki haluillekin saa välillä antautua, mutta jos ne ruokkivat jatkuvasti tyytymättömyyden tunnetta, ollaan väärillä raiteilla. Kun mietimme sitä, mitä meiltä puuttuu, unohdamme helposti kaiken, mitä meillä jo on. Välillä kannattaakin pysähtyä miettimään, mitä kaikkea sinulla jo on. Muista, että oli aika, jolloin sinä unelmoit, että sinulla olisi lapsia tai mielenkiintoinen työ. Arvosta kaikkea sitä, mitä olet saavuttanut.

Toimi tietoisesti

On helppo antautua negatiivisten tunteiden vietäväksi. Positiivisuus ja kiitollisuuden harjoittaminen vaativat välillä hieman työtä. Kiitollisuuden aiheiden etsiminen on tietoista toimintaa. Varaa siis tietoisesti jokaiseen päivään hetkiä, jolloin hakeudut kiitollisuuden tilaan. Voit esimerkiksi ottaa illalla kymmenen minuuttia, joiden aikana kirjoitat kiitollisuuspäiväkirjaa.

Lähde: Poosh