Eduskunnan hyväksyttyä Pohjois-Atlantin sopimuksen sekä Ottawan sopimuksen, tasavallan presidentti Sauli Niinistö päätti 23. maaliskuuta 2023, että Suomi sitoutuu mainittuihin sopimuksiin. Esittelevänä ministerinä toimi ulkoministeri Pekka Haavisto. Tasavallan presidentti vahvisti myös kyseisten sopimusten voimaansaattamista koskevat lait.
Tasavallan presidentti päätti 23. maaliskuuta 2023 Suomen liittymisestä Natoon hyväksymällä Suomen liittymisen Pohjois-Atlantin sopimukseen. Pohjois-Atlantin sopimus on Naton perustamissopimus, jossa määrätään liittokunnan toiminnan periaatteista ja jäsenten velvollisuuksista.
Suomesta tulee Naton jäsen sen jälkeen, kun:
- kaikki Naton jäsenvaltiot ovat hyväksyneet liittymisen,
- Suomi on saanut Naton pääsihteeriltä kutsun liittyä Natoon, ja
- ulkoministerin allekirjoittama Suomen liittymiskirja Pohjois-Atlantin sopimukseen on talletettu Yhdysvaltain hallituksen huostaan. Yhdysvaltain hallitus toimii sopimuksen tallettajana.
Tällä hetkellä 28 Naton 30 jäsenvaltiosta on hyväksynyt Suomen liittymisen. Hyväksyntää odotetaan vielä Turkilta ja Unkarilta. Suomen tavoitteena on, että Suomi ja Ruotsi, joka haki Naton jäseneksi samaan aikaan Suomen kanssa, ovat Naton jäseniä mahdollisimman pian.
Samassa esittelyssä tasavallan presidentti päätti myös Ottawan sopimuksen eli Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen allekirjoittamisesta ja ratifioinnista. Ottawan sopimus koskee Naton oikeushenkilöllisyyttä ja Naton henkilöstön erioikeuksia ja vapauksia. Ottawan sopimus allekirjoitetaan Suomen puolesta sen jälkeen, kun Suomesta on tullut Naton jäsen. Myös sitä koskeva ratifioimiskirja talletetaan Yhdysvaltain hallituksen huostaan
Tasavallan presidentti vahvisti myös lait, joilla Pohjois-Atlantin sopimus ja Ottawan sopimus saatetaan voimaan ja samalla osaksi Suomen lainsäädäntöä. Lait saatetaan aikanaan voimaan valtioneuvoston asetuksella, kun sopimukset tulevat Suomen osalta voimaan.
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Yksinkertainen kesäinen Salsa
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi