Mika Kallio testasi KymiRingiä sadekelissä maanantaina. Kuva: Taneli Niinimäki, KymiRing. Historian ensimmäiset Suomen MotoGP-testit polkaistiin käyntiin tänään maanantaina KymiRingin uunituoreella...
Uutinen
Pihlajalinna julkisti 15.8.2019 tiedon yhteistoimintaneuvotteluiden päättymisestä. Yhteistoimintaneuvottelut olivat osa konsernin käynnistämää tehostamisohjelmaa, jonka avulla saavutettavat kustannussäästöt ovat vuositasolla noin 17...
Viisinkertainen Formula 1:sten maailmanmestari Lewis Hamilton johtaa MM-sarjaa 62 pisteellä, kun sarja jatkuu Belgiassa reilun kahden viikon päästä. Mercedeksellä ajava...
Immuunijärjestelmään kuuluvilla perifeerisillä auttaja-T-soluilla voi olla yhteys tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus. Näiden solujen määrä veressä...
Rallicross Festival Kouvola -tapahtuma kerää rallicrossin pohjoismaiset huiput Kouvolan Tykkimäen radalle 24.-25. elokuuta. SM-sarjan osakilpailun lisäksi Kouvolassa taistellaan toisena vuonna...
Jesse Mustonen ajoi speedwayn SM-hopeaa. Kuva Lea Häyrinen. Speedwayn Suomenmestaruus ratkaistiin tänään Porissa Yyterin speedwayradalla. Kilpailussa oli samalla sekä historian...
Suomen naisten maajoukkue on voittanut Euroopan mestaruuden toista kertaa putkeen. Suomi hävisi kisojen päätösottelussa Iso-Britannialle lukemin 18-14 mutta otteluvoittojen mennessä...
Oulun RadissonBlu -hotellin (Hallituskatu 1) takana sijaitsevan pysäköintialueen kaivutöissä paljastui viime viikon perjantaina puinen laivan hylky, joka on mahdollisesti yksi Pohjois-Suomen vanhimmista...
Kimi Patova starttaa Superstock 600 -luokan pisteykkösenä Road Racingin SM-sarjan päätöskilpailuun. Kuva: Harjukuvat Kotimainen Road Racingin kilpailukausi päättyy tulevana viikonloppuna,...
Hallitusohjelmassa luvattiin nostaa luonnonsuojelun rahoitusta 100 miljoonalla eurolla vuodessa. Valtiovarainministeriön tämänpäiväinen budjettiesitys hoitaisi korotuksesta vain neljänneksen. Luonnonsuojelun rahoituksen lisäys olisi...
