Järjestyksessä 19. American Beauty Car Show keräsi ensimmäisenä päivänä paljon yleisöä kuuntelemaan bändejä ja ihastelemaan näyttelyautoja. Illan pääesiintyjänä oli suomalainen...
Uutinen
Rally Estonian ensimmäinen kilpailupäivä käynnistyy lauantaina Maaruskan erikoiskokeella. Perjantai-iltana ralli avattiin juhlallisesti Tartossa, jossa ensin kilpailijat valitsivat lähtöpaikkansa kilpailuun ja...
Viron Otepään ja Tarton maisemissa ajettava Rally Estonia käynnistyi perjantai-iltana seremoniallisella lähdöllä. Rallin MM-sarjaa johtava, Viron oma poika Ott Tänak...
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettava Neste Ralli ei ole pelkästään MM-pisteistä taistelevien tehdastallien jokavuotinen urheilujuhla Keski-Suomen legendaarisilla sorateillä, vaan tärkeässä roolissa...
Golfin amatöörien EM-kisojen ensimmäinen reikäpelipäivä pelattiin torstaina. Kaikki Suomen joukkueet ovat kakkosflightissa, jolloin pelataan vain yksi kierros päivässä. Matsiin kuuluu...
Itsepuolustuksen perusteet ovat melko yksinkertaiset ja niitä voi harjoitella hyvin kotona tai oikeastaan missä vaan, esimerkiksi perheenjäsenen tai ystävän kanssa....
Golfin amatöörien EM-joukkuekilpailuissa pelattiin tiistaina toinen kierros lyöntipelikarsintaa. Suomalaiset paransivat, mutteivat riittävästi. Torstaista lauantaihin sijoitusottelut pelataan reikäpelinä. Puolustavat euroopanmestarit jäivät...
https://www.youtube.com/watch?v=nbfafFpGc2c Formula 1- sarjassa Kimi Räikkönen siirtyi viime kauden jälkeen Ferrarilta Alfa Romeolle. Kausi on ollut tuloksellisesti vaihteleva, mutta tallin...
Yli puolet Välimeren hai- ja rauskulajeista on vaarassa. Kolmasosa näistä lajeista on jo kalastettu sukupuuton partaalle. Välimeren petokalojen huolestuttava tila...
Tulli vastaanotti Vaalimaalla 10.7.2019 Venäjän tullin lahjoittaman labradorinoutajan pennun. Pentu lahjoitettiin toukokuussa Tullille maiden 25-vuotisen tulliyhteistyön kunniaksi. Uusi tullikoirakokelas koulutetaan...
