OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Sonia Boyce. Kuva: Sarah Weal.

Venetsian biennaalin Kultaisen leijonan voittanut kuvataiteilija Sonia Boyce Helsinkiin syyskuussa

Brittiläinen taiteilija, professori ja tutkija Sonia Boyce voitti huhtikuussa Venetsian biennaalin Kultainen leijona -palkinnon parhaasta kansallisesta paviljongista teoksellaan Feeling Her Way. Syyskuussa Boyce vierailee Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa ja pitää yleisölle avoimen Keynote-luennon 14.9.2022.

Sonia Boyce (synt. 1962) on palkittu lontoolainen kuvataiteilija, joka teki läpimurtonsa 1980-luvulla. Hänen tuotantonsa figuratiivisine pastellipiirroksineen ja valokuvakollaaseineen käsitteli rodun ja sukupuolen kysymyksiä. Boyce on ollut edelläkävijä monessa – esimerkiksi Taten kokoelmiin hän pääsi ensimmäisenä mustana brittiläisenä naistaiteilijana vuonna 1987. Sittemmin Boycen tuotannossa yhä keskeisemmiksi lähestymistavoiksi ovat nousseet yhdessä tekeminen, osallistaminen ja improvisaatio, jotka kyseenalaistavat taiteellisen tekijyyden käsitteen. Boyce yhdistää teoksissaan performanssia, liikkuvaa kuvaa, valokuvaa, piirroksia, grafiikkaa ja ääntä. 

Lähes neljänkymmenen vuoden ajan Boyce on toiminut myös taidekouluissa ja akateemisessa maailmassa opettajana ja tutkijana. Boycen johtama kolmivuotinen tutkimusprojekti University of the Arts Londonissa johti muun muassa BBC:n dokumenttiin Whoever Heard of a Black Artist? Britain’s Hidden Art History (2018), joka nosti esiin Britannian taidehistoriassa katveeseen jääneitä afrikkalais- ja aasialaistaustaisia taiteilijoita. Boyce on Lontoon Royal Academy of Artsin jäsen ja hänet on palkittu myös Brittiläisen imperiumin ritarikunnan OBE-arvonimellä.

Voittajateos antaa äänen mustille naisille

Sonia Boyce voitti Kultainen leijona -palkinnon teoksellaan Feeling Her Way, joka yhdistelee videota, kollaasia, musiikkia ja kuvanveistoa. Teos koostuu videoista, joilla viisi mustaa naismuusikkoa leikkivät ja improvisoivat äänellään, ilmentäen vapauden, vallan ja haavoittuvuuden tunteita. Värisävytetyt videoteokset on sijoitettu keskelle Boycelle tunnusomaisia kuviotapetteja ja kultaisia geometrisiä 3D-rakennelmia, joiden heijastavien pintojen kautta yleisökin pääsee osaksi teosta.

Palkintolautakunnan mukaan Boyce tarjoaa ääntä hyödyntävällä teoksellaan vaihtoehtoisen historiantulkinnan. Teoksessaan hän tekee yhteistyötä muiden mustien naisten kanssa ja antaa samalla äänen suurelle joukolle vaimennettuja tarinoita.

Saastamoinen Keynote -luento syyskuussa Tanssin talossa

Boyce pitää Suomen-vierailunsa aikana yleisölle avoimen englanninkielisen luennon, joka järjestetään keskiviikkona 14.9.2022 klo 18 Tanssin talossa (Kaapeliaukio 3, Helsinki).

Kyseessä on kuudes Taideyliopiston Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön järjestämä Keynote-puheenvuoro. Kerran vuodessa järjestettävän luennon puhujiksi kutsutaan kansainvälisesti merkittäviä taidealan toimijoita.

Boycen vierailu on osa Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön vuonna 2014 aloittamaa kuvataiteen kansainvälistymisohjelmaa, johon kuuluu luentojen lisäksi muun muassa kansainvälistä mentorointi- ja residenssitoimintaa akatemian maisteriopiskelijoille ja alumneille.

Lähde: Taideyliopisto