Lux Helsinki levittäytyy jälleen Helsingin tammikuisen synkille kaduille. 4.–8. tammikuuta järjestettävä festivaali valaisee muun muassa keskustan, Ruoholahden ja Suvilahden. Kaiken kaikkiaan ympäri kaupunkia on esillä tänä vuonna yli 30 teosta.
Lux Helsinki on järjestetty vuodesta 2009 lähtien. Vuosien saatossa festivaali on kasvanut sekä laadultaan että mittakaavaltaan ja nykyään Lux Helsinki on yksi Euroopan monipuolisimmista valofestivaaleista.
– Valotaide taiteenlajina on viime vuosina kehittynyt sekä noussut entistä suositummaksi. Sen myötä myös taiteilijoiden ja tarjolla olevien teosten määrä ja laatu on kohonnut. Teosten kuratoinnissa on nyt aiempia vuosia enemmän mahdollisuuksia valita sellaisia teoksia, jotka tukevat suunniteltua taiteellista sisältöä, kommentoi Lux Helsingin taiteellinen johtaja Juha Rouhikoski Oho TV:lle.
Kävijämäärää on pandemia-ajan jälkeen vaikea ennustaa, mutta vilkkaimpina vuosina tapahtumassa on vieraillut jopa noin 600 000 kävijää. Valofestivaalista onkin muodostunut helsinkiläisille odotettu vuotuinen tapahtuma talven pimeyden keskellä.
– Valolla on paljon posiitivia vaikutuksia jaksamiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Vuoden vaihtuminen luo aina ajatuksen uudesta alusta sekä toivosta, ja valo elementtinä on omiaan tukemaan tällaisia ajatuksia, Rouhikoski muistuttaa.
Ohjelmassa pysäyttävä teos Ukrainan kauhuista
Tänä vuonna teosten sijoittelussa on pyritty toiminaan erityisesti ruuhkattoman ja kiirettömän kävijäkokemuksen saavuttamiseksi, Rouhikoski kertoo. Aiemmilta vuosilta tuttu yksi reitti on tällä kertaa muuttunut useaksi teoskokonaisuudeksi.
– Näin vältetään väentungosta ja teosten kokemiseen jää enemmän tilaa. Teokset itsessään edustavat laajaa läpileikkausta laadukkaasta kansainvälisestä ja kotimaisesta valotaiteesta.
Reittimäisiä teoskokonaisuuksia on kolme ja ne ovat koettavissa keskustassa, Ruoholahdessa ja Suvilahdessa. Niiden lisäksi valotaidetta nähdään Lux Inissä, Lux Korkeasaaressa, sekä aluetaloilla Kannelmäessä, Malmilla, Itäkeskuksessa ja Vuosaaressa.
Ajankohtaisuudessaan erityisen pysäyttävä teos on viime metreillä ohjelmaan lisätty installaatio, joka tuo Ukrainan sodan jäljet kävijöiden omien silmien eteen. Keskustan kokonaisuuteen kuuluvasta The Physical Possibility of Death in the Mind of Someone Living -teoksessa tšekkiläinen suunnittelija Maxim Velčovský rakentaa Ukrainan sodassa palaneiden autojen kautta kuvaa sodankäynnin kauhuista. Autoihin liittyy tarinoita Ukrainan kansalaisista, jotka ovat menettäneet niin omaisuuttaan kuin läheisiään ja joutuneet pakenemaan kotimaastaan. Siitä saattaa Rouhikosken mukaan hyvinkin tulla yksi Lux Helsingin historian ajatuksia herättävimmistä kokemuksista.
– Teoksessa parasta on se, ettei se kommentoi mitään, vaan se tuo toisen todellisuuden tarkasteltavaksi. Kuinka haurasta elämä voi olla, kuinka arki voi muuttua hetkessä. Pysäyttävä ja ajatuksia herättävä teos, joka on todellisuutta vain reilun tuhannen kilometrin päässä.
Rouhikosken mukaan ei ole yllättävää, että maailmaa ravisuttanut Ukrainan kriisi näkyy tällä hetkellä taiteilijoiden teoksissa.
– Valotaide ja taide laajemminkin käsittelee usein ajankohtaisia aiheita. Luxissa on vuosittain ollut mukana poliittisia teoksia, mutta The Physical Possibility of Death in the Mind of Someone Living on varmasti ajankohtaisuudessaan ja poliittisuudessaan koskettavin ja vahvin teos mitä Luxissa on tässä kategoriassa nähty, hän toteaa.
Myös talven energiakriisi otettu huomioon
Tänä talvena energian korkea hinta on saanut niin kansalaiset kuin kaupungit leikkaamaan sähkönkulutustaan. Asiaa on luonnollisestikin mietitty myös Lux Helsingissä.
– Asia on puhuttanut paljon festivaalia suunnitellessa ja on selvästi havaittavissa, kuinka valo ja sähkönkulutus kulkevat ihmisten ajatuksissa käsi kädessä. Valofestivaali on kuitenkin siinä mielessä harvinaislaatuinen tapahtuma, että siinä pyritään ensin sammuttamaan mahdollisimman paljon alueiden muuta valaistusta, jotta paikalle saadaan sijoitettua valoteos, joka vieläpä nykyaikaisen, energiatehokkaan leditekniikan vuoksi kuluttaa hyvin vähän sähköä, Rouhikoski selittää.
Tuotantotiimi on myös jättänyt tapahtuman joitakin osia pois tehostaakseen energiansäästöä. Esimerkiksi viime vuodelta tuttu Lux Aamu ei toteudu tulevassa festivaalissa, kuten ei myöskään perinteinen valohaaste, jossa kansalaiset ja eri toimijat on kutsuttu tekemään omia valoteoksia. Rouhikoski muistuttaakin, että kaiken kaikkiaan kävijöiden oma käytös on osa säästötalkoiden kokonaiskuvaa.
– Kun tapahtuman kävijät poistuvat ulos kodeistaan sammuttaen valot ja televisiot niin kerrannaisvaikutuksena valotapahtuman aikana sähkön kokonaiskulutus laskee. Luonnollisesti mahdollisten sähkökatkosten aikaan eivät valoteoksetkaan ole toiminnassa.
Lux Helsinki on esteetön ja maksuton koko perheen tapahtuma 4.–8.1.2023 klo 17–22. Lux Korkeasaari on avoinna 26.12.2022–8.1.2023 klo 10–19. Lux Korkeasaareen on erillinen pääsymaksu. Festivaalin järjestää ja tuottaa Helsingin tapahtumasäätiö.
Lähteet, Helsingin tapahtumasäätiö
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Yksinkertainen kesäinen Salsa
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi