OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Miksi jotkut ihmiset ovat AINA myöhässä?

Me kaikki tunnemme ainakin yhden tyypin, joka tuntuu olevan aina myöhässä joka paikasta. Harva asia on yhtä turhauttavaa kuin istua odottamassa, että kollega saapuu kokoukseen tai ystävä yhteiselle lounaalle. BBC:n mukaan myöhästelijät kuitenkaan harvoin odotuttavat toisia siksi, että he olisivat itsekkäitä tai laiskoja. Myöhäistelyn psykologia on monimutkaisempi asia.

Epätäsmällisyyttä ajatellaan lähes yksinomaan negatiivisena asiana.

– Heidät on helppo määritellä epäjärjestelmällisiksi, kaoottisiksi ja töykeiksi ihmisiksi, jotka eivät ota toisia huomioon, sanoo kognitiivinen käyttäytymisterapeutti ja kliininen psykologi Harriet Mellotte sivustolla.

Totuus on, että myöhästelijät ovat usein hyvinkin tietoisia viastaan ja häpeävät häiriötä, joka heidän myöhästyisestään aiheutuu muille. He usein pelkäävät myöhästelyn negatiivisia vaikutuksia uraansa ja ihmissuhteisiinsa.

– On toki niitäkin, jotka saavat kiksejä muiden odotuttamisesta, mutta tyypillinen tapaus on sellainen, joka ei halua myöhästyä, toteaa Diana DeLonzor kirjassaan Never Be Late Again.

Tekosyitä, luonteenpiirteitä vai mielenterveysongelmia?

Myöhästymiselle on useita yleisesti hyväksyttyjä syitä, kuten odottamattomat tapaturmat tai sairastumiset. Kroonisesti myöhässä olevien kohdalla kyse ei välttämättä ole enää yksittäisistä syistä, vaan pikemminkin luonteenpiirteistä. Asiantuntijoiden mukaan kroonisesti myöhässä olevilta ihmiset ovat usein luonteeltaan optimistisia, ahdistuneita, jännityksenhakuisia sekä kärsivät itsehillinnän puutteesta. Erot persoonallisuudessa voivat myös sanella, kuinka koemme ajan kulumisen. Vuonna 2001 San Diegon osavaltion yliopistossa tehdyssa tutkimuksessa A- ja B-tyypin persoonallisuuksia pyydettiin arvioimaan ilman kelloa, koska minuutti on kulunut. A-tyypin edustajat arviovat minuutin kuluneen keskimäärin 58 sekunnin kohdalla, kun taas B-tyypin edustajat odottivat 77 sekuntiin.

TED-puhuja Tim Urbanin mukaan myöhästelijöillä on usein “omituinen tarve kukistaa itsensä”. Hän kutsuu tällaisia ihmisiä lyhenteellä CLIP, Chronically Late Insane People. Tälläisilla ihmisillä myöhästymiseen johtaneet syyt ovat usein itseaiheutettuja. Kenties he kiinnittävät liikaa huomiota yksityiskohtiin, eivätkä huomaa ajan kulumista. Psykologi Linda Sapadin lisää, että jatkuvaan myöhästelyyn voi liittyä pakkomielteistä ajattelua ja pelkoa. Myöhästymistä pelkäävä viivyttelijä keskittyy niin voimakkaasti pelkoon, että siitä tulee itsessään tekosyy olla hoitamatta asioita. Tämä ilmenee Sapandinin mukaan yleensä “mutta”-selittelyinä. ”Halusin olla ajoissa, mutta minulla ei ollut päällepantavaa”, “Aloitin tehtävän tekemisen ajoissa, mutta pelkäsin, ettei se kelpaisi kollegoilleni.” Hänen neuvonsa on vaihtaa sanan “mutta” tilalle “ja”. Siinä missä “mutta” viestii vastustusta sana “ja” on luonteeltaan positiivisempi ja viittaa ratkaisuun.

Myöhästyminen voi johtua myös mielenterveyteen liittyviin syihin. Masentuneelta puuttuu energiaa ja motivaatiota, jolloin liikkeelle lähteminen voi tuntua vaikealta.

– Ahdistuneisuudesta kärsivät ihmiset usein välttelevät tiettyjä tilanteita. Huonon itsetunnon omaavat ihmiset ovat todennäköisesti itsekriittisiä ja käyttävät enemmän aikaa työnsä tarkastamiseen, Mellotte jatkaa.

Älä odota

Ystäville ja läheisille myöhästelijän jatkuva odottaminen on turhauttavaa. Myöhästelijälle on helppo vihastua, mutta Sapadin muistuttaa, että jokaisella on oikeus asettaa omat rajansa. Odottajat saavat itse määrittää, mitä he ovat valmiita sietämään.

– Sen sijaan, että suuttuisit toiselle, pidä omia puoliasi ja aseta rajat. Kerro, miten aiot toimia, jos toinen ei ole ajoissa, hän neuvoo.

Kerro ystävällesi, että seuraavalla kerralla lähdet lounaalle ilman häntä, jos hän on yli kymmenen minuuttia myöhässä. Sano kollegalle, ettei häntä oteta mukaan projektiin, johon hän ei ole tehnyt osuuttaan ajoissa. Joskus myöhästelijältä on peräänkuulutettava enemmän vastuullisuutta. Muiden asettamat rajat saattavat toimia motivaattorina, joka auttaa häntä parantamaan tapansa.

Lähde: BBC