Suomalaisten miesten kestävyyskunto on historiallisen matala

Varusmiesten kestävyyskunto on heikentynyt 1970-luvun lopulta alkaen ja heikentyminen jatkuu edelleen. Väestötutkimuksia hyödyntäen laskimme ennustemallin suomalaisten työikäisten miesten fyysiselle kunnolle vuonna 2040. Mallin mukaan 43 prosenttia 50-vuotiaista ja 66 prosenttia 60-vuotiaista omaa heikon kunnon, vastaavasti ani harva yli 50-vuotias omaa hyvän kestävyyskunnon.

Kestävyyskunnon heikentyminen on jatkunut jo vuosikymmeniä

Varusmiespalveluksen aloittavien nuorten miesten fyysinen kunto on heikentynyt 1970-luvun lopulta alkaen Suomessa. Tuolloin palveluksen aloittaneen keskimääräinen juoksutulos 12 minuutin juoksutestissä oli 2760 m. Vuonna 2021 tulos oli keskimäärin 2376 m. Vastaavanlainen muutos näkyy vähintään 3000 metriä juosseiden osuudessa: vuonna 1979 joka neljäs varusmiespalveluksen aloittava juoksi vähintään 3000 m, mutta 2021 enää viisi prosenttia. Enintään 2200 m juosseiden osuus on moninkertaistunut: vuonna 1979 vain neljä prosenttia nuorista miehistä juoksi enintään 2200 m, mutta vuonna 2021 osuus oli jo 31 prosenttia.

Kestävyyskunnon heikentyminen ei tapahdu vain varusmiespalveluksen aloittaneilla miehillä. Kestävyyskunto heikentyy myös työuran aikana. Vuosien 2021–2022 KunnonKartta-tutkimuksen mukaan työuran lopulla miesten keskimääräinen kestävyyskunto oli neljänneksen heikompi kuin työuran alussa.

Työikäisten kestävyyskunto vuonna 2040

UKK-instituutin, Maanpuolustuskorkeakoulun, Puolustusvoimien sekä Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen yhteistyössä suorittamassa tutkimuksessa laskettiin tulevaisuuden ennustemalli suomalaisten työikäisten miesten kestävyyskunnolle. Ennustemallin mukaisesti vuonna 2040 heikon kestävyyskunnon omaa 17 prosenttia 30-vuotiaista, 25 prosenttia 40-vuotiasta, 43 prosenttia 50-vuotiasta, 66 prosenttia 60-vuotiasta ja 87 prosenttia 70-vuotiasta. Vastaavasti hyvän kestävyyskunnon omaa enää kuusi prosenttia 30-vuotiaista, kolme prosenttia 40-vuotiaista, kaksi prosenttia 50-vuotiaista, mutta 60- ja 70-vuotiaista enää vain alle puoli prosenttia.

– Kestävyyskunnon vuosikymmeniä jatkunut heikentyminen sekä samanaikainen ylipainon ja lihavuuden yleistyminen uhkaavat jo nyt suomalaisten toimintakykyä, mutta 2020- ja 2030-luvulla tapahtuva edelleen jatkuva kestävyyskunnon heikentyminen haastaa työväestön terveyden, toimintakyvyn, työurien pidentämisen ja työn tuottavuuden”, toteaa UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.

– Erityisesti hiemankaan fyysisesti vaativammissa työtehtävissä ei tulevina vuosikymmeninä tulla enää näkemään yli 50-vuotiaita työntekijöitä, Vasankari jatkaa.

– Fyysisesti vaativammissa työtehtävissä eläkeiän saavuttaminen on jatkossa äärimmäisen epätodennäköistä. Käytettävissä olevan työvoiman pienentyessä olisi entistä suurempi tarve saada kaikki työikäiset ikäluokat työhön ja pitää heidät toimintakykyisenä, toteaa Vasankari.

Voiko kestävyyskuntoa parantaa?

Kestävyyskuntoa määrittää kolme merkittävää tekijää: geeniperimä, kehon paino sekä reippaan ja rasittavan liikkumisen määrä. Koska kehon paino on kestävyyskuntoa määritettäessä “nimittäjänä”, suomalaisen väestön terveisiin ruokailutottumuksiin vaikuttavilla toimilla voidaan vaikuttaa myös kestävyyskunnon tasoon. Siksi esimerkiksi joukkoruokailuun panostaminen, terveellisen ruuan vähemmän terveellistä ruokaa matalampi arvonlisävero tai muut taloudelliset tukitoimet voisivat vaikuttaa myös kestävyyskuntoon. Kaikki eri-ikäisten suomalaisten reippaan ja rasittavan liikkumisen määrää lisäävät toimet voivat parantaa kestävyyskuntoa. Erityisesti rasittava liikkuminen kehittää kuntoa. Mitä huonommassa kunnossa henkilö on, sitä pienempi liikkumismäärä riittää kohottamaan kuntoa.

– Liian vähäinen liikkuminen on ilmiönä lukuisten eri tekijöiden aiheuttama kokonaisuus, minkä takia myös liikkumista lisäävien toimenpiteiden tulisi olla poikkihallinnollisia ja monipuolisia niin kansallisella kuin paikallisella tasolla, toteaa Vasankari.

– Suomalaisten kestävyyskunto ei käänny kasvu-uralle vahingossa, vaan sen aikaansaamiseksi tarvitaan useita, samanaikaisia, niin koko väestöön kuin erityisesti vähän liikkuviin ja huonokuntoisiin henkilöihin kohdentuvia määrätietoisia ja pitkään jatkua toimenpiteitä, Vasankari jatkaa.