Kuva palkintoseremoniasta: Taneli Niinimäki Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa ovat rallin SM-sarjan SM1-luokan Suomen mestareita vuosimallia 2019. Asunmaalle...
Kotimaa
Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Vaikka lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, elinluovutustahdon ilmaiseminen selkeyttää ja nopeuttaa tilannetta. Jokaisella on oikeus...
Leelo Tungalin omakohtaisiin muistoihin perustuva Toveri lapsi – Vielä yksi kertomus onnellisesta lapsuudesta on kuvaus pienen tytön elämästä Neuvosto-Virossa 1950-luvun...
Vääriä henkilötietoja sisältäneistä Verohallinnon kirjeistä aiheutuneen tietoturvaloukkauksen käsittely tietosuojavaltuutetun toimistossa on päättynyt. Päätöksessään apulaistietosuojavaltuutettu Jari Råman toteaa, että Verohallinto on...
Pöpöt jylläävät päiväkodeissa ja kouluissa etenkin syksyisin. Lue vinkit lapsiperheen tavallisimpien syystautien selättämiseen. Syksy tuo moneen perheeseen tukun ei-toivottuja pöpöjä....
Eläkeliiton karaokemestarin tittelistä kilpaillaan 7.-8.10. jo kahdettatoista kertaa. Koko kilpailu alkukarsintoineen on kerännyt lavoille mikrofonien ääreen noin tuhat osallistujaa. Ikaalisissa...
Kuva: Jani Karppa Lapin yrittäjien alueellinen yrittäjäpalkinto 2019 myönnettiin Pyhätunturi Oy:lle lauantaina 28. syyskuuta Rovaniemellä. Palkinnon perusteena on liiketoiminnan kehittäminen...
Savo Volley oli selkeästi parempi Mestaruusliigan kauden avausottelussa Vantaa Ducksia vastaan. Vieremällä pelatun ottelun loppulukemat olivat 3-0 (25-19, 25-13, 25-15)....
Hiihtoliiton liittovaltuuston kokousviikonloppuna Vantaalla palkittiin pitkän ajan hiihtovaikuttajia. Jo aikaisemmin Hiihtoliiton kunniajäseneksi kutsutun Leena Jääskeläisen lisäksi Hiihtoliitto myönsi vuosittain jaettavan Hannu Koskivuori...
Kristian Kiviniemen ja TGS Worldwiden kausi Ralli SM –sarjassa oli huimaa taistelua. Viimeinen koitos Turun seudulla loppui aivan kalkkiviivoilla kaatoon....