Lux Helsinki levittäytyy jälleen Helsingin tammikuisen synkille kaduille. 4.–8. tammikuuta järjestettävä festivaali valaisee muun muassa keskustan, Ruoholahden ja Suvilahden. Kaiken...
Suomi
Korona-aika on jäämässä taakse Suomen kansallismuseon museoissa ja linnoissa. Seurasaaressa, Kansallismuseossa, Tamminiemessä, Hvitträskissä, mutta myös Louhisaaren kartanomuseossa, Hämeen linnassa ja...
Vielä ehtii muistaa ystävää tai sukulaista jouluna. Vaikka lahjat olisivatkin jääneet kauppaan, niin lahjaksi voi aina antaa elämyksen tai ihan...
Senaatintorille poikkeusvuosien jälkeen palaava Tuomaan Markkinat -joulutori käynnistyy avajaisohjelman myötä 1. joulukuuta. Luvassa on muun muassa joulupukin vierailuja ja musiikkiesityksiä...
Lasten kaupunki täyttää 10 vuotta Lapsen oikeuksien päivänä 20. marraskuuta. Samalla käynnistyy Helsingin kaupunginmuseon joulukausi, jonka aikana pääsee nauttimaan joulumyyjäisistä,...
Lapsiasiavaltuutetun ja yhteistyökumppaneiden Lapset mukaan töihin -päivä järjestetään nyt viidettä kertaa, ja mukaan on lähtenyt jo yli 400 työpaikkaa. Lapsen...
Pyhäinpäivänä muistellaan edesmenneitä ja omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Pyhäinpäivänä vietetään jumalanpalveluksia ja hartauksia, joissa muistetaan...
Vinokino-elokuvafestivaali alkaa tänään torstaina Helsingissä. Turun seudun Seta ry:n järjestämä Vinokino on Suomen ainoa vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tarinoihin keskittyvä...
Maailman hauskin henkilö, Ismo Leikola, nähdään marraskuussa Helsingin Kaupunginteatterissa kolmen Ismo in English -esityksen verran. Arena-näyttämöllä nähtävät esitykset ovat Ismon...
Lyypekinlaiturilla sijaitseva Helsinki Biennaali- paviljonki on valittu kansainvälisen arkkitehtuuripalkinnon voittajaksi kulttuurirakennusten sarjassa. Menestystä paviljonki saavutti Architecture MasterPrize™ (AMP) -palkintokilpailussa, jossa...
