Melodista death/doomia soittava Viitasaarelainen Shadecrown julkaisi kolmannen singlen syyskuun 17. päivä ilmestyvältä kolmannelta studioalbumiltaan Solitarian. Singleksi valikoitui kappale nimeltään Slivers. ...
Musiikki
The Beatles -legenda Ringo Starr julkaisee uusimman Change the World -nimisen EP:nsä syyskuun 24. päivä. Neljän kappaleen julkaisu nauhoitettiin entisen Beatlen kotistudiossa,...
Country-tähti Dolly Parton julkaisee ensi vuonna esikoisromaaninsa Run, Rose, Run, yhdessä samannimisen uuden albumin kanssa. Laulaja on kirjoittanut kirjan yhdessä...
Ensimmäinen Elävän musiikin päivä järjestetään 13.8. Helsingissä ja Turun Aura Fest -kaupunkifestivaaleilla. Ilmainen tapahtuma tuo kaupunkeihin yhteensä yli 50 muusikkoa – esiintyjiin...
Viime viikolla nousi pienimuotoinen kohu yhdysvaltalaisen The Offspring -yhtyeen rumpalin avauduttua saamistaan potkuista tämän kieltäydyttyä koronarokotteesta terveyssyihin vedoten. Nyt näyttäisi...
Guns N ’Roses on julkaissut ensimmäisen uuden kappaleensa studioversion sitten vuoden 2008 Chinese Democracy -levyn. ABSUЯD nimeä kantava kappale on...
Kaliforniasta kotoisin oleva punk rock -yhtye The Offspring on päättänyt erottaa pitkäaikaisen rumpalinsa Pete Paradan, joka kertoo saaneensa yhtyeestä potkut...
Menneellä viikolla musiikkikenttä koki raskaita menetyksiä ensin Slipknot -yhtyeen perustajajäseniin kuuluneen Joey Jordisonin menehdyttyä 46-vuotiaana ja heti perään ZZ Topin...
Texasista kotoisin olevan rockyhtye ZZ Topin basisti Joseph Michael ”Dusty” Hill on kuollut. Hill nukkui pois kotonaan Houstonissa 72-vuoden iässä....
Slipknotin perustajajäsen ja entinen rumpali Joey Jordison on kuollut. Hän oli kuollessaan vain 46-vuotias. Muusikon kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen....
