Oli kyseessä sitten kuuluisa Rachel-hiustyyli tai kalifornialaista kesää huokuva rusketus, Jennifer Aniston on ollut vuosikymmeniä yksi maailman jäljitellyimmistä kauneusikoneista. 52-vuotiaana...
Uutinen
Kaikkien aikojen suosituin ruotsalaisyhtye ABBA vahvisti vihdoin odotetut uutiset paluustaan. Yhtye julkisti torstaina kaksi uutta kappaletta ja marraskuussa ilmestyy 40...
Tuore tutkimus vahvistaa, että ero pinnoitetun kuorma-autonrenkaan ja uuden kuorma-autonrenkaan valmistamisessa syntyvässä hiilijalanjäljessä on huomattava. Autonhuolto- ja rengasketju Vianor on...
Pandemia-aika on epäilemättä aiheuttanut monelle harmaita hiuksia ja kenties pari ryppyäkin. Luonnollisessa ikääntymisessä ei toki ole mitään vikaa, mutta jos...
Musiikki & Media palkitsee alan ammattilaisia Tampereella 8. lokakuuta järjestettävässä Industry Awards -gaalassa ja tänä vuonna tapahtumaan voi osallistua paikan...
Suomalaisten toimistotyöntekijöiden halu tehdä etätyötä on moninkertaistunut koronaa edeltävään aikaan verrattuna. JLL:n toukokuussa tekemän, toimistotyöntekijöille suunnatun verkkokyselyn mukaan suomalainen haluaa...
Runsaat sateet ovat piiskanneet Suomea elokuussa ja lisää on tulossa. Vaikka autot kestävät pääosin hyvin kosteutta, Kamux Espoo Niittykummun myymälävastaava...
Kotimainen levy-yhtiö Ainoa Productions julkaisee 500 kappaleen rajoitettuna painoksena Juice Leskinen Grand Slam -singlen ”Halitaan” / ”Per Vers, runoilija (elokuvasta...
Suomalaisyhtiö Duell Bike-Center on laajentanut toimintaansa viime vuosina vauhdilla Keski-Eurooppaan. Pohjoismaiden suurin powersports-tuotteiden maahantuoja Duell on muutamassa vuodessa noussut alan...
Paljon nostetta ja kiinnostusta osakseen saanut Chubby and the Gang -yhtyeen toinen studioalbumi "The Mutts Nuts" ilmestyi eilen ja suomalaisittain...
