Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan lähes kolme neljästä alle 18-vuotiaan lapsen vanhemmasta säästää lapselleen. Keskimääräinen kuukausittainen säästösumma on 50 euroa, joka...
Uutinen
Rosacea eli ruusufinni on paljon päänvaivaa aiheuttava, mutta varsin yleinen vaiva. Krooninen ihotauti ilmenee yleensä kasvojen alueella punoituksena, ihon kuivuutena, tai...
Joulun lahjasesonki on päällä ja joissain perheissä lahjaksi on saatettu harkita myös auton ostamista. Kamux Raision automyyjän Emilia Rintalan mukaan...
Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että tuetut lomat parantavat lomalaisten tyytyväisyyttä elämään ja tiettyihin elämän osa-alueisiin, kuten vapaa-ajan laatuun ja...
Koronapandemia on ajanut monet perheet pohtimaan joulunviettoa, mikä voi herättää voimakkaitakin tunteita. Yksinäisyyttä on kuitenkin ollut olemassa jo ennen koronaa....
Foo Fightersin laulaja Dave Grohl kertoi antamassaan haastattelussa, kuinka yhtye päätti lopulta julkaista uuden albuminsa "Medicine At Midnight" koronaviruspandemian aiheuttamien...
Scuderia AlphaTauri ilmoitti tänään lehdistötiedotteessaan, että japanilainen Yuki Tsunoda on Pierre Gaslyn tiimikumppani FIA:n Formula 1 -mestaruuskilpailuissa vuonna 2021. Yuki...
Joulun alla moni koti täyttyy kynttilöistä, joulukukista ja erilaisista joulukoristeista. Ne luovat jouluista tunnelmaa, mutta valitettavasti ne voivat myös tuottaa...
Runoryhmä Riimitiimi on perustettu vuonna 2018 Eläkeliiton Kaarinan osaston sihteerin kannustuksesta. Perustaja Margareetta Moberg kirjoittaa itse runoja ja päätti ryhtyä...
Ilmastonmuutos huolettaa 65 prosenttia suomalaisista kaupunkilaisista. Kestävät kaupunkiympäristöt 2020 -barometrin vastaajista 15 prosenttia kertoo olevansa erittäin paljon, 20 % paljon...
