Kesän lähestyessä moni haluaa vaihtaa meikkivoiteen kevyempään vaihtoehtoon. BB- ja CC-voiteet ovatkin nousseet viime vuosina suureen suosioon. Siinä missä meikkivoide...
Uutiset
Kun koko perhe on yhtäkkiä jumissa neljän seinän sisällä, ei yhteentörmäyksiltä vältytä. Selkeät poikkeusarjen pelisäännöt ja armollisuus itseä ja muita...
Entinen stylisti Colleen McCann tunnetaan nykyään julkkisten rakastamana muotishamaanina ja energiakenttien tulkkaajana. Style Rituals-yrityksen perustaja tarjoaa asiakkailleen palveluita, joissa mystiikka...
Kevään ja ainakin alkukesän konserttien peruuntuessa ja siirtyessä eteenpäin on hyvä aloittaa suunnittelu loppuvuoden kulttuuritapahtumiin. Motörhead kitaristina aina yhtyeen loppuun...
Viikonloppuna vietettiin palmusunnuntaita ja perinteisen virpomisen sijaan tänä vuonna noidat ja puput pääsivät etävirpomaan. Kekseliäät suomalaiset olivat jättäneet herkkupalkkioita kuisteille...
Stockmann Oyj Abp on päättänyt jättää hakemuksen yrityssaneerausmenettelyynMaaliskuun ensimmäisen viikon jälkeen Euroopassa puhjennut koronavirusepidemia (COVID-19) on aiheuttanut merkittävän muutoksen Stockmann-konsernin...
Trash metal -yhtye Death Angelin rumpali Will Carroll on aloittanut toipumisen vietettyään lähes kaksi viikkoa hengityslaitteissa Pohjois-Kalifornian sairaalan tehohoitoyksikössä. Carroll...
Elton Johnin isännöimä “Living Room Concert for America” hyväntekeväisyyskonsertti, jossa esiintyivät Billie Eilish, Dave Grohl, Mariah Carey, Alicia Keys ja...
Teos saa Suomen kantaesityksensä Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä syyskaudella 2020. Samuel Adamsonin näyttämösovitus tuo Almodóvarin Oscar-palkitun ja ylistetyn elokuvan ensimmäistä kertaa...
Viesti, minkä koululaisten vanhemmat ovat saaneet alkuviikosta: "Vantaan kaupunki jakaa 2.4. alkaen lounaspaketteja etäopetuksessa oleville esiopetuksen lapsille sekä peruskoulun oppilaille....