Grammy-ehdokkaana ollut ja miljoonia albumeja myynyt yhdysvaltalainen progressiivisen rockin suuruus Dream Theater saapuu konsertoimaan Suomeen tammikuussa. Dream Theater nähdään Helsingin...
Kuukausi: syyskuu 2019
Nyt syksy on kauneimmillaan ja mikä sen parempi tapa nauttia kauniista syysmaisemista ja lämpimästä syyssäästä kuin metsälenkki koiran kanssa! Agria...
Orion Oyj on ilmoittanut vetävänsä markkinoilta valmistuttamansa erän tuotetta Melatoniini Orion 1 mg spray, piparmintun makuinen melatoonisuihke. Tuotteen pakkauskoko on 20...
Rallicrossin SM-sarjassa SRC-luokan Suomen mestaruuden jo kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Kouvolassa varmistanut Henri Haapamäki osallistuu kauden viimeiseen osakilpailuun Honkajoella tulevana...
Liikenne- ja viestintäministeriö on esittänyt toimia suurten raideliikennehankkeiden edistämiseksi. Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell pitää hyvin myönteisenä, että hallitus haluaa...
Tänään julkaistu raportti paljastaa vakavia puutteita meriluonnon monimuotoisuuden suojelun toteutumisessa koko EU:n alueella. Suomen viidestä mereisestä kansallispuistosta vain kahdelle on...
Torstaisin kello 20:00 pääsemme fiilistelemään ja sunnittelemaan reissuja, kun uusi Oho, mikä reissu!-niminen reissuohjelma aloittaa. Viikoittain ilmestyvän ohjelman tarkoitus on...
Valio poistaa myynnistä erän Valio Tuuti® äidinmaidonkorvikkeita yhden litran pakkauskoossa. Tuotteiden parasta ennen -päiväys on 3.1.2020. Kyseisessä erässä on epäily...
Joukkueessa on mukana laskijoita ympäri Suomen. Lisäksi kaksi uutta valmentajaa astuu mukaan joukkoon. Viikonloppuna Vuokatissa Suomen ensimmäisen sisälaskettelukeskuksen MAX Snow...
Sunnuntaina ajetussa F1-kilpailussa Italian Monzassa tapahtui jälleen. Ferrarin Charles Leclerc toi tallille voiton ensimmäisen kerran Italiassa vuoden 2010 jälkeen. Ferrarin...