OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Lappeenrannan kaupunginteatterin Verkossa on hulvaton farssi lontoolaisen taksikuskin kaksoiselämästä

Lappeenrannan kaupunginteatterin syyskauden kolmantena ensi-iltana nähdään farssin mestarin Ray Cooneyn hulvaton farssi Verkossa. Näytelmän ensi-ilta on torstaina 17.10. klo 19 suurella näyttämöllä. Tänä vuonna esityksiä on 30.12. saakka, jonka jälkeen näytelmä jatkaa kevään ohjelmistossa maaliskuun alkuun saakka. 

Verkossa on tarina lontoolaisen taksikuskin John Smithin kaksoiselämästä kahden eri perheen puristuksessa. Johnin kaksoiselämä uhkaa paljastua, kun tämän toisistaan tietämättömät lapset, tytär ja poika ihastuvat toisiinsa netissä. Alkaa uskomaton sattumusten ja nopeiden juonenkäänteiden sarja, jossa vauhti vain kiihtyy loppua kohden. Johnin sanoin: ”Kohta veri lentää ja apua huudetaan suhtkoht kimakalla äänellä.” 

Katja Krohnin ohjaama farssi tarjoaa katsojille älykästä huumoria sekä koko ajan otteessaan pitävän tarinan, joka naurattaa aidosti. 

–          Tämä on oikeastaan hirvittävän raadollinen tarina, jossa ei ole mitään hauskaa. Mutta farssissa hauskuus syntyykin juuri kauhusta. Näytelmässä ihmiset joutuvat jatkuvalla syötöllä pahimpien pelkojensa äärelle hankaliin tilanteisiin, joista he yrittävät luovia ulos. 

Päärooleissa nähdään kaksoiselämää viettävänä perheenisänä John Smithinä Jarno Kolehmainen ja hänen aisaparinaan, Johnin alivuokralaisena Stanley Gardnerina Samuli Punkka. Stanley on viaton alivuokralainen, joka pakotetaan vartioimaan Johnin linnaketta sillä välin kun John ajaa taksilla edestakaisin yrittäen estää lapsiaan tapaamasta toisiaan. Ei aikaakaan, kun Stanley joutuu vuokranantajansa ja ystävänsä ansiosta vaikeuksiin ja valheiden verkkoon.   

–          Stanleyn rooliin heittäytyminen on ollut hauskaa. Kaikkein tärkeintä on ollut rytmin löytäminen. Ilman sitä farssi ei toimi. Kun rytmi löytyi, tajusin, että tätä roolihahmoa täytyy vielä tyhmentää. Stanley ei voinut olla liian fiksu kaveri. Hän möläyttelee ja asioita vain tapahtuu, vaikka hän haluaisi vain lähteä isänsä kanssa lomalle, Punkka luonnehtii. 

Ohjaaja Krohnin mukaan onnistunut roolitus oli yksi syistä, miksi esitys loppujen lopuksi valikoitui teatterin ohjelmistoon. 

–          Meillä on loistava porukka! Aivan kuin näytelmä olisi kirjoitettu juuri näitä näyttelijöitä varten. On oleellista, että näyttelijät ovat sopivia, sillä muuten olisi turha tehdä koko näytelmää. 

Verkossa on kiitetyn ja tuotteliaan näytelmäkirjailija Ray Cooneyn kirjoittama itsenäinen jatko-osa Juokse vaimosi edestä –näytelmälle. Cooneyta pidetään farssin mestarina, joka taitaa nerokkaan komedian kirjoittamisen. 

–          Luvassa on älykkäitä ja monimutkaisia juonenkäänteitä, joita on ihana seurata, koska ne on kirjoitettu näytelmään niin taitavasti. Kuten farsseille tyypillistä, luvassa on veitsenteräviä vitsejä, paljastaa Krohn. 

Verkossa on Lappeenrannassa vierailevan Krohnin ensimmäinen farssinäytelmän ohjaus. Komediaa Krohn on tehnyt aikaisemminkin esimerkiksi Sinikka ja Tiina Nopolan kanssa. Huumoriin Krohn suhtautuu rakastavasti, vaikkakin osittain ristiriitaisin tuntein. 

–          Huumori on aina poliittisesti epäkorrektia. Mutta koska olen sananvapauden kannattaja, olen sitä mieltä, että huumorin keinoin ja taiteilijana pitää pystyä käsittelemään eri ilmiöitä. Silti ohjaajana mietin, että ylläpidetäänkö esimerkiksi tässä teoksessa taas sitä stereotypiaa, että vaimot ovat niitä typeriä, joita huijataan. Sitten toisaalta, ihmiset nauravat näille asioille joita farssissa tyypillisesti on. Ovat nauraneet tuhansia vuosia. Esimerkiksi pieruhuumori naurattaa aina. Ehkä siis on turha kieltää, että tietyt asiat vain naurattavat. 

Cooneyn farssista voi löytää myös syvällisempiä teemoja. Juonessa nostetaan esille esimerkiksi petollisuutta, mutta Krohn näkee näytelmän ennen kaikkea optimistisena teoksena, josta kaikki voivat ammentaa positiivista elämäntaitoa myös omaan elämään.   

–          Tämä on tällainen ihmisen kekseliäisyyden ylistyslaulu ja järjen riemuvoitto. Kun välillä tuntuu, että elämässä on umpikujassa, niin tässä näillä hahmoilla on aina ratkaisu joka ongelmaan. Tämä oivallus on ollut omasta mielestäni ihan mahtava.  

Verkossa on näytelmä, joka sopii ja toimii eri-ikäisille ja eritaustaisille katsojille. Krohn suosittelee näytelmää kaikille, jotka haluavat pientä irtiottoa arjesta. 

–          Aina ei tarvitse olla niin syvällinen, sen sijaan voi tulla parin tunnin riemulomalle teatteriin, kehottaa Krohn.  

Brittifarssin alkuperäinen nimi on Caught in the Net ja sitä on esitetty aikaisemmin suomeksi nimellä Koukussa ja Linjat kuumina.  

Valokuvat: Aki Loponen