Munasolujen lahjoittajista on jatkuva pula – lapsettomuuslääkäri toivoo lisää tietoisuutta aiheesta: ”Isompaa lahjaa ei voi antaa”

Monelle lapsettomalle lahjamunasolut ovat ainoa vaihtoehto saada lapsi, mutta lahjoittajista on Suomessa jatkuva pula. THL:n mukaan vuonna 2021 Suomessa kirjattiin 401 munasolun luovuttajaa. Sitä edeltävänä vuonna luku oli 290.

– Meillä on tällä hetkellä noin puolen vuoden jono munasolulahjahoitoon. Kyllä lahjottajien määrä saisi tuplaantua, sillä tarvetta tosiaan on, toteaa Felicitas Mehiläisen lapsettomuuslääkäri Merja Tuomi-Nikula Oho TV:lle.

Suomessa tehdään vuosittain noin 14 000 hedelmöityshoitoa, joista viidesosassa käytetään luovutettuja munasoluja, siittiöitä tai alkioita. Lahjamunasolujen avulla syntyy vuosittain 150–200 lasta.

– Lahjasukusoluja tarvitaan usein silloin, jos vaihdevuodet ovat kovin varhaiset tai munasarjat ovat lakanneet toimimasta. Esimerkiksi vakava endometrioosi on hyvin yleinen syy siihen, Tuomi-Nikula selittää.

Hän arvelee, että yksi suurimmista syistä lahjoittajapulaan on tietoisuuden puute.

– Ei tiedetä, että olisiko minusta lahjoittajaksi, tai asia ei edes käy mielessä, ennen kuin aiheeseen jossain törmää. Monesti lahjoittajilla onkin lähipiirissä lapsettomuudesta kärsiviä tai heillä on ystävä, joka on lahjoittanut. Toinen syy on tietysti se, että prosessi vaatii omistautumista. Elämä on nykyään kiireistä; työ ja mahdolliset omat lapset vievät aikaa.

Kuka voi lahjoittaa?

Munasolujen lahjoittajaksi sopii 22–35-vuotias perusterve nainen, jolla ei ole periytyviä sairauksia. Esteenä ovat myös sellaiset taudit tai tautitekijät, jotka voivat aiheuttaa vakavan sairauden hoidon tuloksena syntyvälle lapselle.

– Ennen kuin munasolulahjoittajaksi pääsee, käydään huolellisesti oma terveystausta läpi ja tehdään gynekologinen tutkimus, Tuomi-Nikula lisää.

Sen sijaan omat lapset tai raskaudet eivät ole este munasolujen luovutukselle. Lahjoittaminen ei myöskään vaikuta lahjoittajan omaan hedelmällisyyteen. On myytti, että lahjoittaminen vaikeuttaisi mahdollisuuksia saada omia lapsia tai aikaistaisi vaihdevuosia.

Kuinka lahjoitus tapahtuu?

Epätietoisuus prosessin yksityiskohdista saattaa herättää pelkoja siitä, että lahjoitus olisi hankalaa tai kivuliasta.

– Valtaosa tulee lahjoittamaan uudelleen, mikä kertonee prosessin kivuttomuudesta ja helppoudesta, Tuomi-Nikula rauhoittelee.

Itse munasolujen keräys kestää vain noin 5-10 minuuttia ja kivunlievityksestä huolehditaan ennen toimenpidettä annettavan suonensisäisen kipulääkkeen avulla. Toimenpiteen jälkeen klinikalle jäädään pariksi tunniksi seurantaan, jonka jälkeen kotiin pääsee saattajan kanssa.

Riskit toimenpiteessä ovat Tuomi-Nikulan mukaan minimaaliset ja yleisesti ehkäistävissä sekä hoidettavissa.

– Toimenpiteen jälkeen alavatsa saattaa olla turvoksissa ja arkana pari päivää. Hoidon riskit ovat samat kuin koeputkihedelmöityshoidossa. Esimerkiksi jos hoidon aikana tulee ylikiihtynyt reaktio, eli munasolurakkuloita kypsyy liikaa, keskeytetään hoito, jolloin vältytään ylikiihtyneen munasarjareaktion aiheuttamilta oireilta keholle ja olo normalisoituu. Itse toimenpiteeseen liittyviin riskeihin lukeutuu vuoto, joka on hoidettavissa. Tämä on noin prosentin riski. Samoin tulehdusriski on prosentin luokkaa, eli voidaan sanoa, että riskit ovat hyvin vähäiset.

Mitä lahjoittajan tulisi tietää?

Vaikka keräys on päiväkirurginen toimenpide, on syytä muistaa, että kokonaisuudessaan prosessi vaatii paljon enemmän aikaa. Ennen itse hoitojen alkua tehdään huolellinen lääketieteellinen ja psykologinen taustatyö, joka valmistaa lahjoittajaa tulevaan.

Tuomi-Nikula kertoo, että jokainen lahjoittamista harkitseva keskustelee terapeutin kanssa siitä, mitä lahjoitus tarkoittaa ja mitä se voi tulevaisuudessa pitää sisällään. On esimerkiksi tärkeää, että lahjoittaja ymmärtää, ettei hänellä ole oikeudellisia velvoitteita eikä oikeuksia syntyvää lasta kohtaan.

– Sen sijaan, jos hoidosta on alkanut raskaus ja siitä on syntynyt lapsi, on lapsella oikeus täysi-ikäisenä ottaa yhteys Valviraan ja lähteä sitä kautta selvittämään lahjoittajan henkilöllisyyttä. Muun muassa tällaisiin asioihin terapeutin käynti valmentaa lahjoittajaa.

Tuomi-Nikula ei kuitenkaan ole törmännyt tapauksiin, joissa lahjoittaja olisi kesken prosessin alkanut epäröidä.

– Kyllä lahjoittajat ovat miettineet asiaa pitkään, tämä ei ole mikään hetken mielijohteesta tehty päätös. Prosessiin lähtevät ovat hyvin kypsiä, fiksuja naisia. He ovat motivoituneita ja siihen tietenkin tähtää myös koko tämä valmistava prosessi.

Valtaosa lahjoittajista kokee prosessin antoisana ja hyväntekemisen palkitsevana.

– Sen voin sanoa, että kaikki, jotka ovat lahjoittaneet, ovat saaneet siitä hyvän mielen. Se, mitä he tekevät, on huikea asia, sillä isompaa lahjaa ei voi kanssaihmiselle antaa. En väsy ihailemaan lahjoittajia, he ovat kerta kaikkiaan supernaisia, Tuomi-Nikula kehuu.

Lähteet: Mehiläinen