Joulukuu on täällä! Joulun tunnelmaan voi alkaa hiljalleen virittäytymään. Yksi kaunis tapa muistaa läheisiä tänä poikkeuksellisena jouluna on itse tehty...
Joulu
Joulu on rauhoittumisen aikaa myös OHO Live TV:llä ja olemme supistaneet hieman jouluviikon aikataulua. Tässä yhteenveto joulunajan ohjelmistostamme: 23.12.19:00 Uusintana...
Joulupostia ikäihmisille -tempaus sai ihmiset liikkeelle osallistumaan hyvän mielen tuomiseen itselle tuntemattomille vanhuksille. Edellisen vuoden korttiennätys tuplattiin, joulukortteja kertyi huikeat...
Riisipuuro. Herkku, minkä voi myös tehdä esimerkiksi mantelimaitoon. Jouluruuat kuuluvat jouluperinteisiimme hyvinkin tärkeänä osana. Kuin myös joulunjälkeiset “kinkunsulatusjumpat” ja kauhistelu,...
Joulu ei aina ole pelkkää yhdessäolon, ilon ja perinteiden juhlaa: toisinaan korkeat odotukset ja stressi tuovat tullessaan riitoja ja kireän...
Joulun alla moni koti täyttyy kynttilöistä, joulukukista, koristeista ja lahjapaketeista. Ne luovat jouluista tunnelmaa, mutta valitettavasti ne voivat myös tuottaa...
Jouluruoka on tärkeä osa joulun odotusta sekä joulunviettoa. Osa joulupöydän antimista on kuitenkin koiralle sopimattomia ja voi aiheuttaa koiralle vatsavaivoja...
Juuri sisälle tuodun joulukuusen, uunituoreina höyryävien piparien ja kirkkaina helottavien joulukukkien tuoksut siivittävät monet joulutunnelmaan. Allergisille tai tuoksuyliherkille voimakkaat tuoksut...
Helsingin Kaupunginteatterin ja ShedHelsingin Metsän joulu on jouluinen tarina yllättävästä ystävyydestä ja metsien tärkeydestä. Ystävyys ja yhdessä tekeminen korostuvat myös työtavassa, kun...