Vuoden ihanin juhlakausi on taas täällä. Vaikka joulua ja uuttavuotta vietetään tänä vuonna tavallista pienimuotoisemmin, ei se tarkoita, etteikö omaan...
Joulu
Joulun pyhiä joudutaan viettämään koronan takia normaalista poikkeavissa olosuhteissa myös tänä vuonna. Loppuvuoden juhlat joulusta uuteenvuoteen kannattaakin suunnitella etukäteen mahdollisimman...
Mieli ry:n Kriisipuhelin päivystää joulun aikaan normaalisti joka päivä ja yö. Joulu kuuluu kriisipuhelimessa jo viikkoja ennen pyhiä. Pyhinä puhuttavat...
Joululomat alkavat aivan kohta ja nettimatkatoimisto ebookersin datan mukaan lomamatkoja suunnitellaan nyt ahkerasti. Suosituimpien kotimaan kohteiden lisäksi matkoja suunnitellaan myös...
Joulun alla moni koti täyttyy kynttilöistä, joulukukista ja erilaisista joulukoristeista. Ne luovat jouluista tunnelmaa, mutta valitettavasti ne voivat myös tuottaa...
Joulu tekee tuloaan ja se tarkoittaa monessa taloudessa jouluostosten budjetointia. Nordean teettämän tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista suunnittelee käyttävänsä jouluun suunnilleen...
Viime vuonna ihmiset pääsivät koronarajoitusten takia liikkumaan ja harrastamaan huomattavasti normaalivuotta vähemmän. Tämä näkyi tapaturmatilastoissa selkeänä laskuna myös työnantajien järjestämien...
Järjestyksessään yhdestoista Piparinleivonnan SM-kilpailu järjestettiin lauantaina 27. marraskuuta. Pandemiatilanteen vuoksi tapahtuma järjestettiin virtuaalisena, mikä tarkoitti, että finalistit leipoivat yhtä aikaa...
Pikkujoulusesonki on täällä, mikä tarkoittaa monelle paria ylimääräistä drinkkiä. Kuten jo hyvin tiedämmekin, alkoholilla on monia ikäviä vaikutuksia terveyteemme ja...
Suomen taitavimmat piparileipurit löytyivät tänä vuonna Vantaalta ja Joensuusta. Moderni lähestymistapa siivitti voittoon, kun järjestyksessään yhdestoista Piparinleivonnan SM-kilpailu järjestettiin lauantaina...