Suomalaiset kokevat musiikin tärkeämmäksi osaksi juhannusta kuin perinteisen juhannuskokon. Asia käy ilmi äänielämysbrändi Sonosin teettämästä tutkimuksesta. Tutkimus osoittaa, että suomalaisten...
Kotimaa
Edellisten kesien hullut purjehdusmatkat saavat jatkoa, kun Janne Käpylehto ja Antti Linnanvirta lähtevät tiistai-iltana 22.6.2021 matkaamaan Tallinnasta Helsinkiin. Aluksena toimii...
Maksupalveluyhtiö Klarna on julkistanut suuren kansainvälisen tutkimuksen, jossa selvitettiin miten pandemia on vaikuttanut pukeutumistrendeihin ja ostokäyttäytymiseen. Suomen tuloksissa nousivat erityisesti...
Kesä on hyvässä vauhdissa ja mökkimatkailun suosio huipussaan. Perinteisesti kesällä liikenne vähenee Uudellamaalla ja vilkastuu muualla. Liikenteen määrän kasvaessa nousevat...
Noora Kotilainen, Jussi Laine: Muuttoliike murroksessa. Into Kustannus, 2021 Pakolainen, siirtolainen vai maahanmuuttaja? Arkipuheessa termit menevät helposti sekaisin, mutta miten...
Suomalaiset ovat ehdottaneet Pirkka-lehden Niksi-Pirkka-palstalle vuodesta 1974 lähtien yli 100 000 niksiä, joista yli 40 000 on julkaistu lehdessä. Vanhoista...
Erityisesti kasvukeskusten läheisyydessä kesämökit käyvät kuin kuumille kiville. Mökin huono kunto voi kuitenkin yllättää osaavankin ostajan, ja tuoda pahimmillaan useiden...
Vieraslajit voivat pilata uimarantoja sekä haitata kaloja ja alkuperäisiä kasveja. Jos havaitset vieraslajin vesistössä, ELY-keskus pyytää ihmisiä siitä www.vieraslaji.fi -sivustolla....
Lauantaina 5. kesäkuuta vietetään YK:n julistamaa maailman ympäristöpäivää. Teemapäivää on vietetty vuodesta 1972 lähtien. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on vaikea ongelma,...
Suomalaiset matkustavat tänä kesänä laajasti kotimaassa. Nettimatkatoimisto ebookersin teettämän tutkimuksen mukaan jopa 74 prosenttia suomalaisista aikoo valita ensi kesän lomakohteensa...