Suomalaiset kokevat musiikin tärkeämmäksi osaksi juhannusta kuin perinteisen juhannuskokon. Asia käy ilmi äänielämysbrändi Sonosin teettämästä tutkimuksesta. Tutkimus osoittaa, että suomalaisten...
Kotimaa
Edellisten kesien hullut purjehdusmatkat saavat jatkoa, kun Janne Käpylehto ja Antti Linnanvirta lähtevät tiistai-iltana 22.6.2021 matkaamaan Tallinnasta Helsinkiin. Aluksena toimii...
Voimakkaat helteet ovat saapuneet Suomeen. HUSi muistuttaa, että helteisiin kannattaa varautua riittävästi ja hyvissä ajoin. Kuumissa lämpötiloissa on muun muassa...
Autoilijalle on tarjolla OBD-testi ja auton järjestelmätesti. Vianor kertoo, mitä testeillä tutkitaan, mitä eroa niillä on ja milloin auto kannattaa...
Teemu Asunmaa on sijoittunut kolmanneksi kauden neljännessä Rallin SM-sarjan osakilpailussa SM Pohjanmaa Rallissa. Asunmaa jatkaa SM1-luokan pistejohdossa kahden pisteen erolla....
Kesä ja helteet ovat täällä. Lämpötilojen noustessa myös lemmikin hyvinvointi on syytä muistaa. Agria Eläinvakuutus listasi vinkit hellepäiviin koiran kanssa....
2020 näkyi kotitalouksissa tavallista vähäisempinä vahinkoina. Finanssiala ry:n mukaan palo-, murto- ja vuotovahinkojen lukumäärät ja niistä maksetut korvaussummat laskivat vuonna...
Maksupalveluyhtiö Klarna on julkistanut suuren kansainvälisen tutkimuksen, jossa selvitettiin miten pandemia on vaikuttanut pukeutumistrendeihin ja ostokäyttäytymiseen. Suomen tuloksissa nousivat erityisesti...
Kesä on hyvässä vauhdissa ja mökkimatkailun suosio huipussaan. Perinteisesti kesällä liikenne vähenee Uudellamaalla ja vilkastuu muualla. Liikenteen määrän kasvaessa nousevat...
Suomalaiset ovat ehdottaneet Pirkka-lehden Niksi-Pirkka-palstalle vuodesta 1974 lähtien yli 100 000 niksiä, joista yli 40 000 on julkaistu lehdessä. Vanhoista...
