Viime vuonna ihmiset pääsivät koronarajoitusten takia liikkumaan ja harrastamaan huomattavasti normaalivuotta vähemmän. Tämä näkyi tapaturmatilastoissa selkeänä laskuna myös työnantajien järjestämien...
Matkailu
Keksijä Janne Käpylehto tunnetaan monenmoisesta tempauksesta. Hän on seilannut Helsingistä Tallinnaan niin saunapaljulla kuin intiaanikanootilla. Talviaikaan hän on muun muassa...
Joulukuun ensimmäisellä viikolla komiikan ystävät kokoontuvat taas Cirkoon, kun NouNous Festival järjestetään 1.-5. joulukuuta. Pidetty festivaali tuo jälleen Helsingin Suvilahteen...
Finavia avaa uudistetun terminaali 2:n Helsinki-Vantaalla 1. joulukuuta. Terminaali 2:ssa avautuvat uudet lähtö- ja tuloaulat sekä moderni pysäköintitalo. Samalla uudistuvat...
Suomen musiikkikasvatusseura FiSME ry järjestää keskiviikosta lauantaihin 17.–20. marraskuuta järjestyksessään jo viidennet valtakunnalliset Mukaan!-musiikkikasvatuspäivät. Tällä kertaa suurtapahtuma rantautuu Tampereelle. Mukaan!...
Nettimatkatoimisto ebookersin datasta käy ilmi, että majoituksen ulkomaille saa parhaaseen hintaan maanantaisin. Hotelli kotimaahan puolestaan löytyy edullisimmin sunnuntaille. Matkavarausten tekemisessä...
Aku Ankka -lehden Ankkatietäjä 2021 -kilpailu huipentuu lauantaina 13. marraskuuta järjestettävään finaaliin, jossa kuusi etevää ankkatietäjää mittelee Ankkatiedon suurmestari -arvonimestä sekä...
Gynekologinen potilasjärjestö Korento ry järjestää valtakunnallisen Vulvodyniaviikon 8.-14. marraskuuta. Kolmatta kertaa järjestettävä teemaviikko tekee intiimiä kipua näkyväksi ja kannustaa puhumaan...
8. marraskuuta alkaneen Ehkäisevän päihdetyön viikon teemana on kannabis. Teemaviikolla kannustetaan sekä nuoria aikuisia että heidän parissaan työskenteleviä ammattilaisia ottamaan...
Maanantaina 8.11.2021 alkava Peliviikko tuo valoa ja iloa marraskuun keskelle. Kymmenet tuhannet suomalaiset suunnistavat jälleen perheidensä kanssa satoihin paikallisiin pelitapahtumiin,...
