Viisikymppiset muotivaikuttajat, Janet Gunn ja Melissa Meyers, ovat nähneet monien trendien tulevan ja menevän. He tietävät, että muotivaatteilla voi leikitellä...
Uutinen
Sydän rakastaa liikuntaa, mutta kavahtaa tupakkaa, suolaa ja kovia rasvoja. Valtimotaudit ovat Suomessa edelleen yleinen vitsaus: esimerkiksi sepelvaltimotautiin sairastuu vuosittain tuhansia...
Suurimmalta osalta meistä löytyy kasvojen ja kaulan alueelta luomia. Ne ovat kauneuspilkkuja, jotka tuovat ulkonäköön persoonallisuutta, mutta kukapa olisi osannut...
Helsingin vuosi sitten lanseeraama kaikkien aikojen etävappu saa jatkoa. Etävapun juhlijoita kannustetaan tänäkin vuonna viettämään kevätkauden avausta lähipiirissä kokoontumisrajoitusten mukaisesti....
KISS -yhtyeen laulaja-kitaristi Paul Stanley saapui puolustamaan Twitterissä pientä taiteilijaa, kun tämän opettaja oli ilmoittanut hänen tekemän maalauksensa olevan tehty...
Tänään käynnistyvä #mutuaihmeellisempää-kampanja kutsuu pohtimaan, miten tutkittu tieto syntyy ja mikä erottaa sen mielipiteistä ja uskomuksista. Kampanja on osa Tutkitun...
Tänään Oho Live tv:n Pieni pala Hannaa ohjelmassa klo 19,00 mennään aikuisuuden äärelle. Vieraanani on ihastuttava Katja Luhtanen. Katja on...
Annika Järvelin, Hanna-Mari Nieminen: Äitivuosi. Readme.fi, 2021 "Suomessa on koettu huolta syntyvyyden laskusta ja pohdittu syitä sen takana. Syiksi on...
Kyykäärmeet heräilevät talvihorroksesta, joten koiranomistajien tulee olla erityisen valppaina liikkuessaan koiran kanssa alueilla, joissa kyitä tavataan. Suurin osa koirista toipuu...
Leffateattereissa ennätyksiä rikkonut Queen: Bohemian Rhapsody ja Netflixissä suurta suosiota saavuttanut Mötley Crüe: The Dirt saavat saman genren jatkoa kun...
