Susanna Jussila, Emmi Ohraniemi: Kotona kehossa. Otava, 2021 Hyvinvointi on asia, johon panostetaan yhä enemmän. Kehopositiivisuus ja kehoaktivismi ovat juuri...
Uutinen
Miksi passikuvat tuntuvat aina olevan niin kamalia? Kun kyseessä on virallinen ja vuosia voimassa oleva matkustusdokumentti, on selvää, että jokainen...
Museokortin ja MIELI ry:n yhteistyössä toteuttaman Kulttuurin hyvinvointivaikutukset -kyselyn vastauksista heijastuu korona-ajan aiheuttama henkinen tyhjiö. Kyselyyn vastasi maaliskuussa yli 8...
Saksan lahja maailmalle Rammstein on käynnistänyt hyväntekeväisyystempauksen, jossa yhtye huutokauppaa erittäin haluttuja kulta- ja platinalevyjään ja ohjaa tuotot monelle eri...
Huuhkajat esiintyvät historiansa ensimmäistä kertaa EM-kisoissa tulevana kesänä Suomen jalkapallon miesten A-maajoukkue, lempinimeltään Huuhkajat, selviytyivät historiansa ensimmäistä kertaa jalkapallon EM-lopputurnaukseen....
Audrey Hepburn, Mia Farrow, Halle Berry ja Zoë Kravitz. Mitä yhteistä näillä kaunottarilla on? Paitsi että he ovat upeita näyttelijöitä,...
Kala on terveellistä ja EU suosittelee kalan syöntiä osana ilmastopäästöjen vähentämistä. Silti EU:n vesiviljelytuotanto ei ole kasvanut viimeisen 20 vuoden...
Neutraalit värit ovat olleet pinnalla jo pitkään. Harmaa ja beige ovat toki helppoja ja monipuolisia vaatekaapin peruskiviä, mutta joskus pukeutumisessakin...
Suomen suurin ja merkittävin showcase-festivaali Lost In Music järjestetään seuraavan kerran Tampereella 7.-9.10.2021. Ympäri Tampereen lukuisia keikkapaikkoja levittäytyvää kaupunkifestivaalia on...
Sheivaaminen sujuu useimmilta rutiininomaisesti, mutta yksinkertaisisissakin askareissa voi aina parantaa. Monesti iholle ilmestyy karvojen ajelemisen jälkeen punaisia näppyjä. Yleinen vaiva...
