On päivänselvää, että pandemianaikaisessa epävarmuudessa eläminen asettaa haasteita hyvinvoinnillemme. Stressi kuuluu elämään, eikä siitä tarvitse pyrkiä kokonaan eroon, mutta pitkittyessään stressi vaikuttaa negatiivisesti koko kehoomme. Stressin vaikutukset näkyvät myös päälle päin ihoa ja hiuksia myöden. Poosh listasi ulkoisia merkkejä siitä, että stressi tekee tuhojaan kehossamme.
Hiustenlähtö
Stressi vaikuttaa hiusten kuntoon. Pitkittyessään stressi voi hidastaa hiustenkasvua ja aiheuttaa hiustenlähtöä. Hiukset saattavat myös tuntua haurailta ja elottomilta. Stressihormonien vaikutukset saattavat näkyä myös päänahassa vilkastuneena talin tuotantona tai hilseilynä.
Hauraat kynnet
Stressaantuneena tulee helposti pureskeltua kynsiä tai revittyä kynsinauhoja, mutta myös hauraat, katkeilevat ja liuskoittuvat kynnet ovat yksi pitkäaikaisen stressin ikävistä sivuvaikutuksia.
Ruokahalun puute
Stressi ja ahdistus laittavat kehon puolustustilaan. Se vaikuttaa ruokahalua säätelevän hormoni, greliinin, tuotantoon, mikä saattaa ilmetä ruokahaluttomuutena.
Painonnousu
Toisilla stressi taas vaikuttaa päin vastoin; stressi voi lihottaa. Stressi pistää elimistön ylikierroksille ja sekoittaa hormonitoiminnan, jolloin kortisoli ja greliini saavat meidät himoitsemaan energiapitoista ruokaa, kuten makeita ja rasvaisia herkkuja. Myös stressin aiheuttama univaje voi edesauttaa painonnousua.
Uniongelmat
Uniongelmat ovat tuttuja monelle stressaajalle. Pelkästään ahdistavat ajatuksetkin voivat valvottaa, mutta asiaan vaikuttaa myös stressin sekoittama hormonitoimintaamme. Stressihormoni kortisoli lisää vireyttä ja stressin aiheuttama ylivireystila ilmenee muun muassa nukkumisvaikeuksina. Yöhormoni melatoniinin erityksen puolestaan pitäisi olla huipussaan iltaisin, mutta stressin aikana melatoniinia erittyy vähemmän. Tämä taas vaikeuttaa nukahtamista ja unessa pysymistä.
Iho-ongelmat
Stressi vaikuttaa ihoon monella eri tavalla. Vähäiseksi jääneet yöunet ja strassaantuneena nautitut herkut näkyvät kasvoilla tummina silmänalusina, turvotuksena ja ihon sameutena. Lisäksi kortisoli kiihdyttää talin tuotantoa ja hidastaa kuona-aineiden poistumista kehosta, mikä voi ilmetä finneinä ja epäpuhtauksina. Stressi voi myös herkistää ihoa ja pahentaa ekseeman kaltaisten ihosairauksien oireilua.
Lähde: Poosh
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä