OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Virolainen jääkiekko on jäänyt vähälle huomiolle Suomessa – Tiesitkö, että sitä voi katsoa maksutta

Tiesitkö, että virolaista jääkiekkoa voi katsoa maksutta täällä.

Suomalaiset ovat jääkiekkokansaa, mutta naapurin kiekkoilusta on harva perillä; virolainen jääkiekko on nimittäin jäänyt vähälle huomiolle niin suomalaismedioissa kuin vironmatkaajilta. Jatkoaika kertoo, millainen historia virolaisella jääkiekolla on.

Korkein sarjataso Virossa on vuonna 1930-luvun alkupuolella perustettu Meistriliiga. Siinä on pelannut pääsääntöisesti 4-6 joukkuetta samalla kaudella. Vaihtuvuus on vuosien varrella ollut erityisesti taloudellisista syistä suurta. Viime kaudella joukkueita oli viisi. Jatkoajan artikkelin mukaan hallitseva mestari on sarjan menestynein joukkue Tartu Välk 494, joka lisäsi tilastoihinsa mestaruuden kaudella 2020–21. Nykyisistä joukkueista pisimmät perinteet on vuonna 1976 perustetulla Narva Kreenholmilla. Narvan joukkue oli alun perin vuonna 1953 perustetun Narva Paemurru Spordikoolin, eli Neuvostoliiton aikana perustetun urheilukoulun jääkiekkojaoston joukkue. Wikipedian mukaan joukkueella on eniten Meistriliigan mestaruuksia, yhteensä 18.

Jatkoajan mukaan Meistriliiga on käytännössä amatöörisarja, jossa vain osa huipuista saa korvausta pelaamisesta, yleensä ulkomaalaisvahvistukset. Vaikutukset heijastuvat liigan tasoon, sillä parhaat pelaajat lähtevät muualle.

Suomalaisille tutut

Vaikka Viron liigaa ei Suomessa seurata kovin aktiivisesti, eikä maajoukkue ole käynyt A-sarjassa, monet virolaiset pelaajat ovat suomalaisille hyvinkin tuttuja. Jatkoaika nostaa esille muun muassa Robert Rooban ja Lauri Lahesalun, sekä liigauransa jo lopettaneet, lapsena Suomeen muuttaneen Siim Liivikin sekä Viron maajoukkueessakin pelanneen Toivo Suursoon. Myös Suomessa pitkään pelannut, Puolaan siirtynyt maalivahti Conrad Mölder on Viron ja Suomen kaksoiskansalainen. Viron maajoukkueen tämänhetkinen tähtitorjuja Villem-Henrik Koitmaa ehti niin ikään viihtyä urallaan kolme vuotta Suomessa.

Jatkojan mukaan Meistriliigassa on puolestaan pelannut 2000-luvulla yhteensä 28 suomalaista, menestyneimpänä heistä Jussi Nieminen. Nieminen pelasi Virossa yhteensä yhdeksän kautta. Viimeisimpänä suomalaisvahvistuksena liigassa on nähty Atte-Pekka Mikkola.

Yhteistyötä

Virolla on ollut Meistriliigan ohella yhteistyötä muiden Baltian maiden kanssa erilaisten projektien muodossa, kertoo Jatkoaika. Niistä viimeisin on pandemia-aikana syntynyt Baltic Hockey League, eli BHL. Sarjan tavoitteena on tarjota pelaajille oman maan liigaa kovempia pelejä ja näin nostaa maajoukkuueen tasoa.

Artikkelin mukaan Viron jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rauno Parras sanoo myös yhteistyön Suomen kanssa olevan tärkeää, mutta muistuttaa Suomen olevan toistaiseksi paljon Viroa edellä.

Lähde: Jatkoaika, Wikipedia