Ahvenanmaa on matkailukohteena aivan omaa luokkaansa, paikka joka tarjoaa ulkomaiden tuntua kuitenkin Suomen rajojen sisällä. Tunnelma Ahvenanmaalla vie matkailijan ruotsinkieliseen...
Vieraskynä
Vielä 1990-luvun aikana Suomi kärsi lamasta ja tulevaisuudennäkymät olivat synkät. Tilannetta paransi uuden vuosituhannen tuoma toivo, jota siivitti monien uusien...
Vuosittain julkaistut onnellisuustutkimukset siirtävät poikkeuksetta koko maailman katseen kohti Pohjoismaita, koska vuosi toisensa jälkeen maailman onnellisimmat ihmiset löytyvät juuri kyseiseltä...
Pelaamisen suosio on nykyisellään huipussaan. Pelkästään Suomessa lähes jokainen on pelannut jonkinlaista peliä viimeisen vuoden aikana ja puolet ilmoittavat olevansa...
Tänä päivänä kuluttajilla on enemmän valikoimaa pankki- ja finanssialan palveluista, kuin koskaan aikaisemmin. Uusia mielenkiintoisia palveluita julkaistaan jatkuvasti, ja esimerkiksi...
Kun kevätaurinko ensimmäisen kerran näyttäytyy, tulee tunne, että nyt pitäisi ehdottomasti olla jo ensimmäiset siemenet kylvettynä. Auringolla on meihin sellainen...
“Juo riittävästi”, sanotaan. Ja näinhän se onkin. Jokaisen meistä tulisi muistaa juoda riittävästi joka päivä. Ihmisen keho tarvitsee vettä ja...
Ihmisillä on kaikenlaisia harrastuksia. Nettiä käytetään enemmän kuin koskaan. Silloin, kun on tylsää, on netistä helppo lähteä etsimään aktiviteettejä. Netissä...
Erilaiset viihdetapahtumat jouduttiin valitettavasti perumaan viime vuonna koronapandemian takia ja moni viihteen ystävä joutui varmasti pettymään. Vuosi 2021 antaa kuitenkin...
Vapaa-aika jää usein vähäiseksi, kun työ ja arjen askareet vievät suurimman osan päivästä ja iltaisin Instagram saa kaiken huomion. Vapaa-ajan...