Freddie Mercury viettäisi tänään 75 -vuotissyntymäpäiväänsä, jonka johdosta laulajan virallinen Youtube-kanava on yhdessä aids-organisaatio Mercury Phoenix Trustin kanssa ja julkaissut...
Ville Väisänen
Kaikkien aikojen suosituin ruotsalaisyhtye ABBA vahvisti vihdoin odotetut uutiset paluustaan. Yhtye julkisti torstaina kaksi uutta kappaletta ja marraskuussa ilmestyy 40...
Musiikki & Media palkitsee alan ammattilaisia Tampereella 8. lokakuuta järjestettävässä Industry Awards -gaalassa ja tänä vuonna tapahtumaan voi osallistua paikan...
Kotimainen levy-yhtiö Ainoa Productions julkaisee 500 kappaleen rajoitettuna painoksena Juice Leskinen Grand Slam -singlen ”Halitaan” / ”Per Vers, runoilija (elokuvasta...
Paljon nostetta ja kiinnostusta osakseen saanut Chubby and the Gang -yhtyeen toinen studioalbumi "The Mutts Nuts" ilmestyi eilen ja suomalaisittain...
ABBA julkaisi kaikessa hiljaisuudessa uudet mystiset nettisivut, jotka vihjaavat ensi torstaina tapahtuvan jotain merkittävää. Sivuilla yhtyeen faneja pyydetään rekisteröitymään, jotta...
Viikon musiikkiuutisissa monstereita diskon kimpussa, ohjeita musiikin julkaisuun haudan takaa ja vino pino jännittäviä uutuusjulkaisuja. Lordi julkaisi ensimmäisen maistiaisen tulevalta...
Lordi on julkaissut ensimmäisen maistiaisen tulevalta seitsemän (7) stuodioalbumin kokonaisuudeltaan vähintäänkin yllättävän genren parissa. Uusi Believe Me -single yhdistää huikeaa...
Suomalais-kanadalaisen rockyhtye Forthin loppuvuodesta julkaistavan uusimman, kolmannen albumin kolmas ja viimeinen singlejulkaisu "1993" on bändiltä hyvin henkilökohtainen paluu menneisyyteen. Sanoitus...
Yhdysvaltalainen räppäri-tuottaja-lauluntekijä Anderson .Paak ilmoitti erikoisella ja kantaaottavalla tavalla mielipiteensä ihmisille, jotka haluavat julkaista artistin musiikkia tämän kuolemansa jälkeen. Artisti...