Ensimmäinen kokonaan Suomessa kuvattu Hollywood-elokuva Dual saa Euroopan ensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla lauantaina 12.3.2022. Elokuvan maailman ensi-ilta nähtiin Sundance-festivaaleilla tammikuussa 2022...
Uutinen
Tutkimuksen mukaan yhä useampi lemmikki on vakuutettu. Agria Eläinvakuutus teetätti tammikuussa 2021 yhdessä Xtreme Business Insight AB:n kanssa kyselytutkimuksen lemmikkien...
Onnellisuus on tunne, jota kaikki tavoittelevat. Joskus aivan pienetkin asiat voivat tehdä onnelliseksi, joskus onnen tavoittaminen taas tuntuu mahdottomalta. Vaikka...
Terveessä elimistössä verensokeri on tasapainossa, mutta korkea verensokeri altistaa lukuisille erilaisille terveysongelmille. Diabeteksen tiedetään kasvattavan esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien riskiä,...
Kun Taidetta ikääntyneiden koteihin sai alkunsa viime keväänä, se pyrki tavoittamaan erityisesti arjessaan yksinäisyyttä kokeva ikääntyneitä. Hankkeen aikana on toteutettu...
Liemus on sooloartisti Timo Mustosen hengentuote. Tänään julkaistiin debyyttisingle IF (No One Can See) Inverse Recordsin kautta. Mukana kappaleella vierailemassa on...
Suomalaisista mieskuljettajista lähes kuusi kymmenestä (58 %) pitää auton omistamista täysin välttämättömänä, kertoo Kamuxin uusi Suomalaiset autokaupoilla 2022 -tutkimus. Lukema...
Kaupallinen yhteistyö. Saatamme saada komission, jos tilaat tuotteita tämän artikkelin kautta. Kiitos! Sopivan ruoan löytäminen lemmikille ei ole aina helpoin...
Yhteensä yli puolet naisista on varautunut (27 %) tai aikoo varautua (26 %) eläkepäiviin säästämällä ja/tai sijoittamalla oman työeläkekertymän tai...
Kolme kuukautta sitten huikealla Voices -kappaleellaan ihastuttanut turkulainen Sum of Seven julkaisi uuden singlen The Enemy. Kappale julkaistiin jälleen yhteistyössä...
