Kotimainen raskasta rockia soittava Rylos julkaisi Anssi Kipon tuottamana kappaleen nimeltä In The Cage. Biisi kertoo tarinan väkivaltaisesta suhteesta. Puolisonsa...
Uutinen
Lahtelainen modernia melodista metallia soittava Northern Genocide palaa julkaisukantaan. Lähes päivälleen neljä vuotta sitten, yli miljoonaa streamausta saanut, debyyttialbumi Genesis,...
Uudessa “Dark Abyss” -singlessä kuullaan syvää epätoivoa ja tunnelatausta. Musiikin tarkoitus on herättää tunteita ja tällä kertaa Without Warning on...
Kaikilla on netissä henkilökohtaisia tietoja, joita emme soisi vuodettavan ulkopuolisten käsiin. Valitettavasti suuri osa näistä tiedoista on suojattu varsin heikoilla...
Nettiyhteyden ongelmat ovat kaikille tuttuja. Laadukkainkin yhteys saattaa välillä temppuilla, mutta onneksi satunnaisten häiriöiden ratkaiseminen on yleensä melko nopeaa ja...
Kuten moni käyttäjä tietää, Google tarjoaa 15 Gt ilmaista tallennustilaa. Tämä tila jakautuu eri palveluiden, kuten Google Driven, Gmailin ja...
Ksylitolipitoisten tuotteiden syöminen on koiralle vaarallista ja pienikin määrä ksylitolia voi aiheuttaa koiralle hengenvaarallisen voimakkaan verensokerin laskun. Agria Eläinvakuutus kertoo,...
Leikkejä ja seikkailuja tarjoaville poluille voi ottaa mukaan jalkapallon tai keppihevosen. "Eniten tykkään juosta aina välillä suolla", sanoo poluilla viihtyvä...
Pohjola Vakuutus saa vuosittain satoja vahinkoilmoituksia ilmalämpöpumppujen rikkoutumisista ja laitteiden aiheuttamista omaisuusvahingoista. Poistoputken tukkeuma on yksi yleisimmistä syistä ilmalämpöpumppujen aiheuttamiin...
Promokuva: Santtu Särkäs Helsinkiläinen progressiivista melodista rockia soittava Darkness Is My Canvas julkaisi tänään uuden singlen Inverted. Kappale on otettu...
