Matkailuala on kärsinyt isoja tappioita viime kuukausien aikana ja palautuminen on ollut melko hidasta. Scandic ilmoitti heidän täyttyvyydensä olevan syyskuussa...
Oho Live TV
Juha Jokelan Kansallisteatterille kirjoittama Dosentit on tarkkanäköisesti aikaan pureutuva draama, joka kuvaa tieteen autonomian ja sivistyksen nykytilaa taloudellisten ja poliittisten paineiden alla....
Loimaalainen death / thrash metal -ryhmittymä Curimus julkaisee odotetun kolmannen pitkäsoittonsa "Garden of Eden" 30.10.2020. Nyt yhtye on päästänyt käsistään...
Rallin SM-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin lauantaina Kouvolassa. SM1-luokan hallitseva Suomen mestari Teemu Asunmaa sijoittui toiseksi ja lähtee vajaan...
ASV:n tukema Mikko Heikkilä ajoi kolmatta kertaa urallaan rallin SM-sarjan kuninkuusluokassa palkintosijoille. Heikkilän sijoitus Kouvolan SM-rallissa lauantaina oli kolmas ja...
Oululainen melodista heavy metallia soittava Mysterizer julkaisi uuden singlen ja musiikkivideon. Kappaleen nimi on Alea Iacta Est ja sen miksauksesta ja masteroinnista vastasi...
Vuosi 2020 on ollut kuin tuomiopäivänprofeettojen villi uni, joka ei edelleenkään ota loppuakseen. Tallinnalainen Goresoerd päätti napata asiasta otteen ja...
Sinfonista metallia soittava Star Insight julkaisi tänään uuden singlen ja musiikkivideon It's All Lies. Kyseessä on 16.10.2020 julkaistavan Across The...
Teemu Asunmaalla tähtäimessään uran kolmas kuninkuusluokan SM-kultaRallin SM-sarjassa puolen vuoden mittaiseksi venynyt kilpailutauko päättyy tulevana lauantaina, kun kauden neljäs osakilpailu...
Rallin SM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Kouvolassa. Toista kertaa urallaan nelivetokalustolla soralla ajettavassa SM-rallissa kilpaileva ASV:n tukema Mikko...