Stressi ja huolet vaivaavat jokaista ajoittain. Ne kuuluvat elämään ja parhaassa tapauksessa jopa motivoivat meitä. On kuitenkin eri asia, jos...
Jenna Jylhä
Deittailun maailma on täynnä koukeroita ja sudenkuoppia. Uuden ihmisen tapaaminen on aina jännittävää, mutta hyvällä varautumisella ja oikealla asenteella se...
Liikkumisen murrosta kestävämpään suuntaan on povattu pitkään. Tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteessä näin on koronapandemian vauhdittamana käynytkin, mutta muualla Suomessa suuria...
Tasapainoinen ja oikein ajoitettu syyslannoitus valmistelee kasvit talven tuloon parantaen niiden talvenkestävyyttä ja tulevan kasvukauden hyvinvointia. Syyslannoituksen oikea ajankohta on...
Suomalaisten lempiväri autolle on musta, kertoo yli tuhat vastaajaa kerännyt Kamuxin Suomalaiset autokaupoilla 2022 -tutkimus. Tätä mieltä on 30 prosenttia...
Festarikesä on alkanut ja se tarkoittaa tietenkin, paitsi hyvää musiikkia, huomiota herättävää pukeutumista. Maailmantähdet näyttävät festarimuodin mallia suurilla kansainvälisillä festivaaleilla,...
Kesäiset säät ovat saapuneet Suomeen ja moni siirtyy mökille tai lähtee kesälomareissuun lemmikin kanssa. Kesässä piilee monta vaaranpaikkaa, jotka kannattaa...
Helsingin Suvilahdessa nähdään jälleen parin vuoden tauon jälkeen tummiin pukeutuneen metalliheimon pyhiinvaellus, kun pohjoismaiden suurinta metallifestivaalia Tuskaa juhlitaan perjantaista sunnuntaihin...
Tiesitkö, että lääkkeitä ei tulisi säilyttää kesämökillä talven yli ja osaatko tapaturmien muistisäännön? Ennalta viisas valmistautuu mökkeilyyn, veneilyyn tai matkaan...
Suomalaiset ovat vihdoin päässeet nauttimaan kesäisistä säistä, mutta helle voi tehdä nukkumisesta tukalaa. Iltaisin unen päästä kiinni saaminen tuottaa vaikeuksia,...