Mielenterveysongelmat lisääntyvät jatkuvasti, mutta hoitoon pääsy on edelleen vaikeaa ja hidasta. Sillä välin on tärkeää, että lähipiiristä löytyy henkistä tukea...
Mielenterveys
Ukrainan sodan synnyttämä uutisointi sekä aikuisten huolestuneisuus näkyvät myös lapsille ja voivat herättää paitsi kysymyksiä myös huolta ja pelkoja omasta...
Lasten Mehiläisessä tehtyjen diagnoosien data osoittaa, että mielenterveyteen liittyvien diagnoosien määrä on kasvanut pandemian aikana lapsilla ja nuorilla yli 50...
Nuorten aikuisten pandemia-ajan pahoinvonti on näkynyt lisääntyneinä yhteydenottoina valtakunnallisessa Sekasin-chatissa. Muun muassa etäopetus ja sosiaalista elämää koskevat rajoitukset ovat osuneet...
Sinunkin lähipiiristäsi löytyy todennäköisesti ainakin yksi henkilö, jolla täytyy olla aina jotain puuhaa. Tämä touhottaja siivoaa, laittaa ruokaa, järjestelee kaappeja...
Pikainen aamusuihku tekee tehtävänsä arjen kiireessä, mutta mikään ei voita ylellistä kylpyhetkeä. Pitkän kaavan mukaan peseytyminen on kuin rituaali, jonka...
Me kaikki haluamme olla onnellisia. Onnellisuutta etsitään mitä erikoisimmista paikoista, mutta tuo abstrakti käsite tuntuu olevan vaikeasti tavoitettavissa. Totuus on,...
Kirkko Helsingissä alkaa tarjota 16–29-vuotiaille walk-in-terapiaa nuorten mielen hyvinvoinnin tueksi. Nuori pääsee ammattilaisen juttusille ilman ajanvarausta ja lähetettä. Käynnille voi...
Mieli ry:n Kriisipuhelin päivystää joulun aikaan normaalisti joka päivä ja yö. Joulu kuuluu kriisipuhelimessa jo viikkoja ennen pyhiä. Pyhinä puhuttavat...
Måns Mosesson: Tim - Aviciin elämäkerta. Johnny Kniga 2021 Millainen on kuuluisuuden nurja puoli? Siihen keskittyy Aviciin tuore elämänkerta. Musiikkitaivaan...