Oletko päättänyt vihdoin ottaa ensimmäisen tatuointisi, tai kenties toisen tai kuudennen? Moni jännittää itse tatuoimisprosessia, mutta koettelemus ei ole ohi...
Uutinen
Uusi keskusteluohjelma lasten kasvattamana olemisesta saa julkkikset pohtimaan, mitä he ovat oppineet vanhemmuuden kautta itsestään, omasta lapsuudestaan, vanhemmistaan ja maailmasta....
Tartuntatautirekisteriin ilmoitettujen enterovirustapausten määrä on alkanut lisääntyä tänä vuonna tavanomaista aiemmin. Myös enterovirusten aiheuttamia enterorokkotapauksia on raportoitu Terveyden ja hyvinvoinnin...
Suomalaisille on tärkeämpää kuin esimerkiksi ruotsalaisille ja norjalaisille, että yritys käyttäytyy ympäristön näkökulmasta kestävällä tavalla. Asia selviää kansainvälisen vähittäispankki-, maksu-...
Valitettavasti uusimmat tiedot osoittavat, että Suomi on EU:n kärkimaa alle 25-vuotiaiden nuorten huumekuolemissa. Suomen huumepolitiikkaa onkin muutettava merkittävästi, katsoo THL:n...
Liikenneturvallisuuskampanja Rengasratsia käynnistyi maanantaina renkaiden kuntotutkimuksilla Helsingissä. Viime vuoden sateisen viiman sijaan renkaita saatiin tutkia kuulaassa syysauringossa. – Kampanja lähti...
Maaradan Suomen mestaruus 2022 ratkaistiin lauantai-iltana Forssan Pilvenmäen raviradalla ajetussa kilpailussa. 12 kuljettajaa lähti kisaan tavoittelemaan SM-mitaleja. Hallitsevaa mestaria on...
Sähkön säästäminen ja vaihtoehtoiset lämmitysmuodot ovat ajankohtaisia asioita tänä syksynä lähes jokaisessa kotitaloudessa, mutta energiansäästöön liittyy riskejä, jotka voivat aiheuttaa...
Volvo jatkaa suomalaisten eniten arvostamana auto-alan brändinä Taloustutkimuksen ja Alma Median Brändien arvostus 2022 -tutkimuksen mukaan. Volvo oli arvostetuin auto-alan...
Riippumatta siitä, kuinka suuri tai pieni nykyinen kaveripiirisi on, harvalla meistä on liikaa ystäviä. Uusien ystävyyssuhteiden solmiminen usein vaikeutuu aikuisiällä....
