Pyllähtämiset ja kaatumiset ovat talvikuukausina arkipäivää, kun kadut jäätyvät luistinkentäksi. Tasapainoa ja reaktiokykyä kannattaa treenata, jotta välttyy kaatumisen vammoilta. –...
Terveys & hyvinvointi
Suolistosta ei turhaan puhuta toisina aivoina. Suoliston mikrobiomi vaikuttaa terveyteemme uskomattoman monella tavalla. Suoliston hyvinvointi näkyy vireydessä, ihossa ja jopa...
Ihonhoidosta puhuttaessa monelle tulee ensimmäisenä mieleen kauppojen hyllyjä täyttävä kosmetiikkatuotteiden viidakko. Moni haalii kylppäriin juuri niitä kaikkein kalleimpien, tunnetuimpien brändien...
Vuoden vaarallisin jalankulkusää on nyt – tammi-maaliskuussa sattuu eniten liukastumisonnettomuuksia
Tammi-maaliskuun välinen aika on vuoden tapaturma-alttein ajankohta kaatumisvahingoissa, sillä tällä ajanjaksolla sattuu eniten kaatumisonnettomuuksia. Pohjola Vakuutuksen tilastoista vuosilta 2017–2022 käy...
Olemme kaikki kuulleet suosituksia siitä, paljonko liikuntaa meidän pitäisi saada viikossa. Joskus arki on kuitenkin haastavaa, eikä salikäynneille vain yksinkertaisesti...
Ruokahimoista puhutaan usein negatiiviseen sävyyn. Alakuloisena tulee ahmittua jäätelöä ja Netflixiä katsellessa voisi syödä kulhollisen popcornia. Mutta ruokahimot eivät ole...
Toisiaan seuraavat vatsataudit ja flunssat jälkitauteineen koettelevat lapsiperheitä. Terveystalon psykologi-psykoterapeutti Tuija Turunen kertoo, miten huolehdit omasta ja perheesi henkisestä hyvinvoinnista...
Moderni arki on usein niin täynnä vaatimuksia, että monella energia kuluu ihan vain selviytymiseen. Pärjäämisen kulttuuria ei pitäsi sietää, sillä...
Superfood on taikasana, joka saa kuluttajat innostumaan milloin mistäkin eksottiselta kuulostavasta elintarvikkeesta. Toki macaa, lucumaa sun muuta saa shoppailla mielin...
Tuoreen tutkimuksen mukaan 75 prosenttia nuorista saa D-vitamiinia riittävästi. Joka neljäs ei kuitenkaan saavuta D-vitamiinin päivittäistä saantisuositusta, joka on ravinnosta...