Nokialainen Max Koivula on Suomen edustaja Ruotsin Örnsköldsvikissä 28.1.2023 ajettavassa MM-karsinnassa. Vaasalainen Mats Järf on valittu varaedustajaksi. Karsinnasta kymmenen parasta...
Moottoriurheilu
Mikko Heikkilä on sijoittunut yhdeksänneksi ensin keskeytettyään tekniseen vikaan ja myöhemmin jatkettuaan kilpailua paikallisen superrallisäännön turvin Rallye Ciudad de Granadassa....
Kuluneella kaudella viisi mestaruutta (neljä SM-kultaa ja Allsvenskanin kulta) voittanut varkautelainen speedwaykuljettaja Jesse Mustonen jatkaa hallitsevan Allsvenskan mestarin Valsarnan riveissä...
Mikko Heikkilä on sijoittunut rallin MM-sarjan kauden viimeistä edellisessä osakilpailussa, Espanjan RallyRACC Catalunyassa WRC2-luokan neljänneksitoista. Kilpailu oli hallitsevalle Suomen mestarille...
Mikko Heikkilä kilpailee tulevana viikonloppuna Espanjassa ajettavassa rallin MM-sarjan kauden viimeistä edeltävässä osakilpailussa. Tuore Suomen mestari tähtää nousujohteiseen viikonloppuun Katalonian...
Keskimääräistä myöhemmin kautensa avannut Eemeli Lahti nähtiin viime viikonloppuna tositoimissa Donington Parkissa brittein Superbike-luokan osakilpailussa. Uuteen luokkaan ja pyörään totutelleen...
Mikko Heikkilä kilpailee SM1-luokan mestaruudesta tulevana viikonloppuna Kouvolassa. SM-pistetaulukossa toisena oleva nurmijärveläiskuljettaja puolustaa viime vuoden talvella ajetun Kouvolan SM-osakilpailun voittoa....
Teemu Asunmaa lähtee Kouvolan SM O.K. Auto-ralliin hakemaan omaa parasta suoritustaan. Neljäntenä SM-pisteissä oleva Asunmaa haastaa pronssimitalista kauden päätösosakilpailussa. Asunmaa,...