Kesähelteet tekevät vasta tuloaan, mutta aurinkosuojan käyttö olisi hyvä muistaa jo alkukeväästä. Kun päivät pitenevät ja lämpötilat nousevat, myös UV-säteily...
Vinkki
Kehopositiivisuus ja wellness-intoilu ovat lisänneet tietoisuutta vartaloon liittyvistä asioista ja rohkaisseet meitä suhtautumaan terveemmin omaan kehoomme. Erityisesti tänä vuonna itsestä...
Pikamuodin kulutus on yhä sietämättömällä tasolla, mutta onneksi kiinnostus vintage-vaatteita kohtaan on kasvussa. Omien ostotottumusten muuttaminen ja vaatteiden käyttöiän pidentäminen...
Toivomme kaikki, että paluu arkeen koittaa pian ja pääsemme jälleen säännöllisesti kampaajien ja kosmetologien hemmoteltaviksi. Viimeistään kuluneen vuoden aikana ihmiset...
Sunnuntaina moni herää väsyneempänä kuin yleensä, kun kellojen siirtäminen kesäaikaan varastaa yöstä yhden tunnin. Jos unirytmi on epäsäännöllinen, nyt on...
Meillä kaikilla on päivittäiset rutiinimme. Vaikka arjen rutiinit saattavat tuntua tylsiltä, ne säästävät aikaa ja tekevät aivoihin tilaa luovalle ajattelulle....
Tänä keväänä ei kampaamokäyntejä tarvitse toivon mukaan enää jättää väliin. Kotona tehtyjen (ja kenties epäonnistuneiden) hiustenleikkuiden ja värjäysten jälkeen moni...
Sähköauton tai hybridin renkaita ja vanteita valitessa kannattaa kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin, jotta ajaminen olisi turvallista, valitut tuotteet kestäisivät mahdollisimman...
Huolestuttavan suuri joukko naisia kamppailee jatkuvasti oman kehonkuvansa kanssa. The Body Shopin tuoreen raportin mukaan naiset ympäri maailmaa ovat "itserakkauskriisissä";...
Ihmetteletkö suihkukaivoon kertyvien hiusten määrää, tai tuntuvatko hiukset ohuemmilta harjatessa? Moni nainen kokee hiustenlähtöä jossain vaiheessa elämäänsä. Hiustenlähdön taustalla voi...