Kuva: Instagram/ Tziporah Salamon New Yorkin tyylikkäin seniori on ehdottomasti Tziporah Salamon. 67-vuotias muotikonsultti ja Advanced Style-dokumenttielokuvan tähti on rakastanut...
Muoti
Muoti-ilmiöitä tulee ja menee. Vaikka trendeillä on hauska leikitellä, yksinkertaiset vaatekappaleet ovat lopulta niitä, jotka kestävät aikaa. Se, että neutraalin...
Värien psykologia ei ole uusi asia. Eri värien vaikutusta mieleen ja käyttäytymiseen on tutkittu paljon. Värispektrin voimaa kannattaa hyödyntää myös...
Rihannan alusvaatemerkki Savage X Fenty vietti tällä viikolla syntymäpäiviään. Yritys juhlisti kahden vuoden mittaista taivaltaan julkaisemalla uuden, seksikkään malliston, johon...
Valokuvaaja Janis Wilkins viihtyi vuosia kameran takana, ennen kuin hän sattumankaupalla ponnahti itse valokeilaan. Nykyään 64-vuotias nainen työskentelee mallina muotimaailman...
Nyt, kun töitä tehdään paljon kotoa käsin, arjen pukeutumisessa painottuu ennen kaikkea mukavuus. Siitä, miten esimerkiksi Zoom-kokouksiin tulisi pukeutua, on...
Silloin tällöin raportoimme erilaisista huijauksista, joilla pyritään saamaan hyväuskoisilta ihmisiltä rahaa, oli kyseessä sitten tekstiviestihuijaus tai esimerkiksi Fazerin nimissä lähetetty...
Pandemian seuraukset taloudelle ovat laajamittaiset. Suomessakin kansalaisia on kehotettu mahdollisuuksien mukaan tukemaan paikallisia pienyrityksiä vaikeana aikana. Myös monien suurten yritysten...
Kotona vietetään nyt paljon aikaa ja se tarkoittaa, että moni suhtautuu ulkonäköasioihin tavallista rennommalla otteella. Eristyksissä elävät julkkikset julkaisevat kilvan...
Instagram on uusien trendien temmellyskenttä, jossa valttia ovat räväkkyys ja viimeisen päälle huolitellut kuvat. Joskus pukeutumisessakin on silti hyvä palata...