Viime vuosina puhtaan luonnonkosmetiikan suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. The Soil Associationin orgaanisen kauneuden ja hyvinvoinnin markkinoita koskeva raportti vuodelta 2019...
Uutinen
Samuli Federley on ammattikitaristi. Kirkkonummelainen Samuli on keikkaillen kiertänyt Suomen lisäksi myös laajasti ulkomaita. Hän on julkaissut kaksi sooloalbumia ja...
Musiikkiteollisuus muun maailman tapaan piti eilen (2. kesäkuuta) tauon ottaakseen osaa mielenilmaisuun protestina George Floydin kuolemaa kohtaan. Yhdysvalloissa, sekä pienemmässä...
Juicy Couturen verkka-asut, kaprimittaiset farkut ja UGG-saappaat. Vaikka 90-luvun muoti on hallinnut katukuvaa jo jonkin aikaa, myös 2000-luvun alusta löytyy...
Krista Pellikka on Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikin maisteri ja oopperalaulaja. Krista on toiminut laulunopettajana jo yli 20 vuotta ja vaikka korona...
CoronaCabaree - tukikonsertti tapahtuma-alan toimijoille ensimmäinen koko perheen virtuaalinen tapahtuma esitettiin Oho Live TV Suomella sunnuntaina 24.5 kello 19.00. Esiintyjinä...
Kukapa ei rakastaisi vesimelonia? Jopa Harry Styles hehkuttaa hedelmää uudessa Watermelon Sugar-kesähitissään. Vesimeloni on todellinen superfood, joka sopii kuumien kesäpäivien...
Laura Holmström on koulutettu ammattijärjestäjä. Laura auttaa ihmisiä luopumaan - ei ainoastaan tavaroista vaan pikemminkin asioista. Laura auttoi myös keksijä...
Miikka ”Motoriikka Miikka” Mäkelä on 37-vuotias helsinkiläinen opettaja, esiintyvä taiteilija ja aktiiviliikkuja. Hänen intohimoinaan ovat luova pyörän käyttö, tanssi ja...
Mia Heikkinen on sopraano, Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut laulaja. Mia on pärjännyt laulukilpailuissa ja hänet on myös palkittu suorituksistaan. Hän...
