Työikäisen suussa jylläävät ikenien tulehdukset. Kuusikymppisenä lapsuudesta tuttu reikiintyminen tekee paluun, mutta uuteen paikkaan. Terveystalon suunterveyden ylilääkäri Tanja Ketola-Kinnula kertoo,...
terveys
Nestehukka on varsin tavallinen vaiva, joka voi päästä yllättämään kenet tahansa. Etenkin kesäaikaan riittävä nesteiden nauttiminen unohtuu helposti, jolloin väsymys,...
Tuoreen tutkimuksen mukaan perusterveydenhuollossa toteutettu yksilöllinen liikuntaneuvonta tarjoaa merkittäviä hyötyjä tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Liikuntaneuvontaa saaneilla esimerkiksi pitkäaikaisverensokeri laski ja...
Iholla on upea kyky uusiutua, mutta ympäristötekijät, kuten aurinko ja ilmansaasteet, laittavat ihon jatkuvasti kovalle koetukselle. Liian suuri stressikuormitus jättää...
Laajassa kansainvälisessä tutkimuksessa on kehitetty tekoälyalgoritmi, joka pystyy tunnistamaan epileptisiä kohtauksia aiheuttavia, vähäisiäkin aivomuutoksia. Sen avulla voitaisiin tunnistaa epilepsiakirurgiasta hyötyvät...
Suomalaisten riskitekijät useille kansantaudeille ovat vähentyneet viimeisten 20 vuoden aikana. Lihavuus kuitenkin lisääntyy yhä, ja kehityksen ennustetaan jatkuvan tulevina vuosina....
Kaikki vanhenevat, mutta ikääntymisen tahtiin voi myös itse vaikuttaa. Mitä aiemmin terveistä elämäntavoista alkaa huolehtia, sitä parempi, mutta koskaan ei...
Keho yleensä viestii, kun jotain on pielessä, mutta ongelma on, ettemme osaa aina tulkita näitä viestejä. Harva esimerkiksi tietää, miten...
Rauta huolehtii hapen kuljetuksesta elimistössä. Jos saat liian vähän rautaa, voi seurauksena olla anemia, joka aiheuttaa esimerkiksi väsymystä. Terveystalon ravitsemusterapeutti...
Vedä rajat ja ota oma elämä haltuusi (Gummerus) on terapeutti ja bestseller-kirjailija Nedra Glover Tawwabin menestysteos omien rajojen asettamisesta. Konkreettinen...