Vuoden vaihtumista juhlitaan kahden poikkeusvuoden jälkeen jälleen yhdessä Kansalaistorilla toteutuvassa suurtapahtumassa. Juhlijoita viihdyttää Suomen kärkiartistit Isac Elliot ja Cledos vierailijoineen....
Kuukausi: joulukuu 2022
Lemmikkieläimet ovat perheenjäseniä. Ja nämä karvaiset kaverimme viettävät kanssamme joulua. Lemmikit ovat osa juhlaa ja myös omaa rakasta lemmikkiä on...
Nyt eletään joululahjojen sesonkiaikaa. Muun muassa lahjakortit lukeutuvat suomalaisten suosikkilahjoihin. Kauneus- ja hyvinvointialoilla myydään juuri ennen joulua jopa viisinkertainen määrä...
Hyönteisruoka saattaa tuntua vielä varsin etäiseltä ajatukselta monille Pohjoiseurooppalaisille kuluttajille, mutta Aasiassa hyönteisravinto muodostaa tärkeän proteiinin lähteen ja lihatuotteiden korvikkeen...
Kansainvälisesti yksi tunnetuimmista elektronisen musiikin tähdistä, DJ Tiësto saapuu Suomeen ensi vuoden elokuussa 11.-12.8.2023 kahden eri festivaalin pääesiintyjäksi. Palkittu hollantilainen...
Kangasalla valmistetut urut soivat Kangasalan urkutehtaan 180-vuotisjuhlan kunniaksi koko vuoden 2023 ajan juhlakonserteissa aina Tammisaaresta Utsjoelle saakka. Lisäksi urkumusiikkiin ja...
Kuva: Instagram / @bbcwomanshour Naisille on iät ajat uskoteltu, että ikääntyminen on hirvittävä asia, jota täytyy vältellä keinolla millä hyvänsä....
Matti Mörttinen: Ensimmäiset. Into Kustannus, 2022 Ei pidä unohtaa, että jo kauan ennen Sanna Marin -hypetystä meillä oli Anneli Jäätteenmäki,...
Yksiavioisuus ei välttämättä ole enää se yksi ja ainoa oikea parisuhdemuoto. Pitkään avoimia suhteita ja polyamoriaa pidettiin tabuina, mutta nykyään...
Jouluaattoon on aikaa kaksi viikkoa. Monessa kodissa jouluvalmistelut ollaankin jo aloitettu täydellä tohinalla. Joulusiivous, koristelu ja joululaulut kuuluvat joulunodotuspuuhiin. Ja...