Kansallisteatteri järjestää viittomakielisen tulkkauksen koko perheen suosikkiesitykseen Koiramäen Suomen historiaan 28.11. ja 5.12.2020. Tulkkeina toimivat Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijat ja alumnit. Kuka oli...
Oho Live TV
Tamperelainen thrash metal yhtye Badgered on julkaissut ensimmäisen singlen joulukuussa julkaistavalta debyyttialbumiltaan. Bändi avaa kappaleen taustoja: ”Bury Me kuvailee pinnallisen maskin...
Kumussa on 30.10. lähtien esillä nykytaiteen näyttely Murretut symmetriat, jonka teokset ovat syntyneet suoraan taiteen ja tieteen yhtymäkohdassa. Näyttelyyn osallistuvat...
Pääkaupunkiseudulta tuleva Hootenanny Freaks runttaa koronaa syvään päähän uudella ISOLATION kappaleella, joka on ensimmäinen single bändin tulevalta albumilta. Hootenanny Freaks...
Marraskuun ensimmäisenä päivänä juhlitaan kansainvälisesti vegaanipäivää. Päivän tarkoitus on korostaa vegaani- ja kasviruokavalion merkitystä, sekä tuoda ihmisille uusia ajatuksia järkevään...
Vuoden pimeään aikaan kynttilät tuovat kotiin tunnelmaa, mutta uteliaat kissat ja palavat kynttilät eivät aina ole paras mahdollinen yhdistelmä. Ole...
Nettipeli on käsite, joka pitää sisällään paljon. Videopelit ovat tulleet elämäämme jäädäkseen ja niitä voi pelata niin mobiilissa, kuin tietokoneellakin....
Aikaisempi diagnoosi voi ehkäistä vaaratilanteita Paikallisalkuisen epilepsian diagnoosi viivästyy usein, koska lievät oireet jäävät tunnistamatta, osoittaa juuri julkaistu kansainvälinen tutkimus....
Koirapuisto on monelle koiralle mieluisa paikka päästä juoksemaan vapaana ja tapaamaan muita koiria. Jotta koirapuistoilu sujuisi mahdollisimman mukavasti ja turvallisesti,...
Korona-aika on ollut paitsi ihmisille niin myös koirille erikoista aikaa: koko perhe on koko ajan kotona, omistajilla on aikaa pitempiin...